keskiviikkona, joulukuuta 23, 2009

Luumurahkakakku

Monta reseptiä ja kuvaa odottaa arkistossa postaamista, mutta loppuvuosi on taas mennyt sellaisella vauhdilla, että aikaa ja jaksamista Limepippurin päivittämiseen ei ole ollut, vaikka halua olisi kovastikin ollut.

Tänä jouluna olemme hyödyntäneet useampaa toissajoulun löytöä ja joulupöydästämme löytyykin taas viikunahilloa, imelletettyä peruna-bataattilaatikkoa, valkosipulisilakoita ja lasimestarin silakoita. Päätimme lisäksi tehdä piparijuustokakun ja piparimuffinssien "sekoituksen" eli vaniljatuorejuustolla ja tähtiglögillä maustetun piparijuustokakun. Tarkka ohje, kuva ja makukuvaus ilmestynee sivuille joulun jälkeen.

Kliivian keittiö tarjosi joulun alle mukavan jouluisen hyydykekakun, jossa yhdistyy joulun melko perinteisiin jälkiruokiin kuuluva luumurahka ja piparipohjainen hyydykekakku. Toimiva yhdistelmä.


Pohja
200 g pipareita
50 g voita tai margariinia

Täyte
2 prk (yht. 500 g) maitorahkaa
2 prk (yht. 5 dl) vispikermaa
2 prk (yht. 600 g) luumumarmeladia
7 liivatelehteä
1-2 rkl sokeria
1/2 dl kiehuvaa vettä

Murskaa piparit ja sekoita rasva piparimurskaan. Laita leivinpaperi irtopohjavuoan pohjan ja reunojen väliin. Painele piparimuruseos pohjalle ja laita kylmään odottamaan.

Liota liivatteita kylmässä vedessä vähintään 5 minuuuttia. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon rahka ja luumumarmeladi. Mausta sokerilla. Kiehauta vesi ja puristele liivatteet liiasta vedestä ja sekoita kuumaan veteen. Lisää hieman jäähtynyt liivateseos täytteeseen ohuena nauhana hyvin sekoittaen. Levitä täyte pohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä vähintään 5 tuntia.

Nyt kun siivot on tehty, kuusi koristeltu ja ruokapuoli kunnossa joulua varten, joten on aika rauhoittua nautiskelemaan joulusta ja läheisten seurasta. Oikein ihanaa joulunaikaa teille kaikille lukijoille!


1 kommentti:

kmsu kirjoitti...

Saman tyyppinen luumuhyydykekakku on meilläkin tänä jouluna kahvipöydässä. Minä vain tein pohjan piparitaikinasta ja täytteeseen laitoin vispikermaa ja turkkilaista jogurttia. Liivatteet liottelin rommiin, joka antoi lisämakua.

Oikein hyvää ja maukasta joulua!:)