tiistaina, helmikuuta 19, 2008

Pizza pastapohjalla

Edellinen viikko on ollut erinäisten kiireiden vuoksi melkoisen hiljainen keittiössämme. Arjan leivontanurkka tarjosi kuitenkin viikonloppumme ruokailuun uudenlaisen ajatuksen pizzasta ja erityksesti sen pohjasta. Perunapizza oli kerrassaan hyvää, mutta myös tämä pastapohjainen pizza oli mielenkiintoisen herkullinen, vaikka kieltämättä täytyi haeskella hieman sitä, onko kyseessä pizza- vai pastaruoka. Kyllähän tämä selvästi pastaa on. Täytteen voit muokata helposti omien makumieltymysten mukaisesti.

Pohja
3 dl rakettispagettia (noin 5-6 dl keitettynä)
2 munaa
3 dl maitoa
ripaus suolaa
ripaus valkopippuria

Tomaattikastike
1 tlk (400 g) tomaattimurskaa
1 prk (70 g) tomaattipyrettä
3 valkosipulinkynttä murskattuna
1-2 rkl oreganoa
1 rkl basilikaa
1 tl mustapippuria
suolaa

Täyte
200 g kinkkusuikaleita
1 tlk (227 g/137 g) ananasta paloiteltuna
1 tlk
(290 g/170 g) herkkusientä
2-3 dl juustoraastetta

Keitä rakettispagetit ohjeen mukaan. Levitä kypsät spagetit uunipellille voidellun leivinpaperin päälle ja kaada päälle maustettu munamaito. Kypsennä uunin keskitaolla 225 asteessa noin 10 minuuttia niin, että pinta hyytyy.

Valmista tomaattikastike sekoittamalla ainekset keskenään. Levitä tomaattikastike hyytyneelle spagettipizzapohjalle. Levitä päälle kinkkusuikaleet, ananaspalat, herkkusienet ja juustoraaste. Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Ei kommentteja: