tiistaina, tammikuuta 22, 2008

Mureat broilerikääröt

Lauantai-illan pääruoan asemaa toimittivat mureat broilerikääröt, joihin vinkiä otettiin taas Ruokatorstaista. Kääröt olivat todellakin mureita ja varsin maukkaita.
6 broilerin fileetä
1 rkl balsamietikkaa
1 tl suolaa
1/2 tl valkopippuria
1 rkl rakuunaa

Täyte
2 tomaattia
1 paprika
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
pieni kourallinen basilikaa
suolaa
pippuria
parmesaania

Voitelu
2 rkl siirappia

Nuiji fileet kelmun välissä vajaan sentin paksuisiksi. Sekoita uunivuoan pohjalle balsamietikka ja mausteet. Kääntele fileitä seoksessa ja jätä maustumaan täytteen valmistamisen ajaksi.

Kuutioi tomaatit ja paprika pieniksi paloiksi, revi basilika sekä hienonna sipulit. Kuullota kasviksia pannulla öljytilkassa. Nosta täytettä kunkin fileen päälle ja höylää päälle muutama parmesaanilastu. Rullaa fileet jättäen saumakohta alaspäin. Voitele rullat siirapilla ja paista 150 asteessa noin 45 minuuttia.

2 kommenttia:

Hanna Takala kirjoitti...

Hyvältä näyttää ja aivan liian harvoin sitä pääsee nuijimaan :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä ruoka se tämäkin jälleen oli! 45min 150°C:ssa veti ainakin omassa uunissani kanan hieman kuivaksi - vähempikin olisi siis riittänyt. Mutta täytteestä tuli jostain syystä mahtavan maittavaa, johtuisiko kerrankin oikeasta suolan ja pippurin määrästä.