lauantaina, joulukuuta 15, 2007

Viikunahillo

Olemme jo jonkin aikaa suunnitelleet viikunahillon valmistamista, jotta voisimme nautiskella sitä juustojen ja pipareiden kanssa. Nyt kun jouluun on enää reilu viikko aikaa, päätimme aloittaa jouluvalmistelut. Joululahjaostosten ja joulusiivouksen jälkeen laitoimme padat porisemaan ja valmistimme piparkakkutaikinan, maustetut valkosipulit marinoitumaan ja viikunahillon. Viikunahilloon ohje löytyi Kotivinkin jouluherkuista. Ohjeen mukaisesti valmista hilloa tulee noin 4 dl.

500 g kuivattuja viikunoita
1 vaniljatanko
1 dl juoksevaa hunajaa
2 kanelitankoa
1 dl valkoviiniä
1 dl valkoista glögijuomaa

Leikkaa viikunoista kova kanta pois ja paloittele viikunat. Laita viikunapalat kattilaan. Halkaise vaniljatanko pituussuunnassa ja raaputa siemenet viikunapalojen joukkoon. Lisää kattilaan hunaja, kanelitangot, halkaistu vaniljatanko, valkoviini ja glögijuoma. Keitä hilloa noin 20-30 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes se on tasaisen sakeaa. Poista hillosta kaneli- ja vaniljatangot. Jäähdytä ja purkita hillo.

Tarjoile hilloa esimerkiksi juustojen kanssa. Viikunahillo on myös oiva lahja ystäville joulun aikaan.

3 kommenttia:

Sammakko kirjoitti...

Oi, miten kuulostaa hyvältä! Tätä täytyy ehdottomasti kokeilla.

Anonyymi kirjoitti...

Laitoinpa tällaisen hillon juuri tulille, saa nähdä mitä tästä kehkeytyy :)

Jotain hyvää, toivottavasti.

Hyvää joulua vain Limelle & Pippurillekin :)

Pippuri kirjoitti...

Viikunahillo on ainakin meidän makuun. Se on maistunut erityisesti piparin päällä sinihomejuuston kera.

Toivotamme myös hyvää joulua kaikille lukijoillemme!