maanantaina, marraskuuta 26, 2007

Hasselpähkinäleipä

Aakkosleivontamme pääsi taas vauhtiin, kun harppasimme lupauksistamme huolimatta muutaman ohjeen yli. H:ssa olemme yhä muutaman leivän verran ja tällä kertaa vuorossa olivat hasselpähkinäleivät.

2 leipää

25 g hiivaa
3 dl vettä
250 g maitorahkaa
1 rkl sokeria
2 tl suolaa
200 g karkeaksi ruohittuja hasselpähkinöitä (tai saksanpähkinöitä)
noin 10 dl vaaleita hiivaleipäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon rahka, sokeri, suola, pähkinät ja melkein kaikki jauhot. Vaivaa taikina kimmoisaksi niin, että se irtoaa kulhon reunoista. Anna kohota liinan alla noin 45 minuuttia.

Vaivaa taikinaa vielä leivinalustalla ja lisää tarpeen mukaan jauhoja. Muotoile taikinasta kaksi leipää pellille leivinpaperin päälle ja anna niiden kohota vielä 30 minuuttia. Kypsennä leipiä 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 35 minuuttia.

Ei kommentteja: