lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Keksiomeletti persikkarahkalla

Nopea ja kevyt keittiö -kirja tarjosi meille virikkeen mukavalle jälkiruoalle, jolla kehtaa päättää paremmankin päivällisen ja joka on vielä hyvin muuntelukelpoinen ohje.


Keksiomeletti
4 valkuaista

2 tl sitruunamehua

2 keltuaista

vähän raastettua sitruunankuorta
2 tl vanilliinisokeria

4-5 rkl sokeria

4 rkl vehnäjauhoja


Vaahdota valkuaiset ja sitruunamehu. Vatkaa keltuaiset, raastettu sitruunankuori, vanilliinisokeri ja sokeri vaahtomaiseksi massaksi. Siivilöi ja kääntele jauhot varovasti keltuaismassaan. Kääntele sekaan myös valkuaisvaahto, mutta älä sekoita. Levitä taikina leivinpaperin päälle neljäksi noin 15 cm halkaisijaltaan olevaksi ympyräksi. Paista kullanruskeiksi 200 asteessa noin 6 minuuttia.


Täyte
persikkaa

aprikoosilikööriä
rahkaa

maustamatonta jogurttia

sokeria

loraus persikan sokerilientä
appelsiinin raastettua kuorta ja mehua


Viipaloi persikanpuolikkaat ja valele ne esimerkiksi aprikoosiliköörillä. Sekoita haluamassasi suhteessa rahkaa ja maustamatonta jogurttia keskenään, mausta sokerilla ja mieleiselläsi sitruksella. Itse raastoimme mukaan hieman appelsiinin kuorta, puristimme appelsiinimehua ja lisäksi loraus persikoiden sokerilientä.


Levitä jäähtyneille keksipohjille rahkaseos ja persikkaviipaleet. Taita keksipohjat kahtia ja ripottele päälle tomusokeria.


Tällä ohjeella tulee neljä keksiomelettia. Keksiomeletti nimitys viittaa mielestämme hieman erilaiseen pohjaan kuin mitä tällä ohjeella tulee; omeletti on pikemminkin kääretorttupohjan tyylinen. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin persikoiden tilalta appelsiinia ja täyte tehtiin kermasta. Kokeilun arvoista varmasti sekin. Kesällä täytyy ihan ehdottomasti käyttää täytteenä tuoreita mansikoita ja myös limemarinoidut mansikat ovat varmasti herkkua omeletin välissä.

Hyvä jälkiruoka tuhdimmallekin aterialle, mutta sopii yhtä hyvin myös kahvipöytään.

Ei kommentteja: