lauantaina, toukokuuta 26, 2007

Mansikkainen brita

Äitienpäivän kunniaksi Pippuri työsti yhteistyössä äidin kanssa britakakun, joka on päivänsankarin suosikkikakku. Tällaisessa muodossa (eli ilman äidin perinteisesti käyttämää kiiviä) kakku miellytti myös Limeä ja Pippuria, joten uskomme, että myös omassa keittiössämme tullaan britaa joskus tekemään.


Kakkupohja
125 g voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

Vaahdota pehmeä rasva ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen ja jatka vatkaamista. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja siivilöi jauhoseosta maidon kanssa vuorotellen taikinaan. Sekoita hyvin ja levitä taikina ohueksi kerrokseksi leivinpaperin päälle pellille.

Marenki
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria

Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen ja jatka vatkaamista kunnes seos on jäykkää ja kiiltävää. Marenki on valmista sitten, kun se pysyy ylösalaisin käännetyssä kulhossa. Levitä marenkiseos taikinan päälle. Paista 175 asteessa noin 25 minuuttia, kunnes marenki on hieman ruskettunut.

Anna kakkulevyn jäähtyä ja leikkaa se sitten kahtia (tai kolmeen osaan, jos tarjoilulautanen on kapea).

Täyte
2 dl kuohukermaa
250 g rahkaa
1/4-1/2 dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
mansikoita

Sekoita maitorahka ja sokerit keskenään. Lisää vaahdotettu kerma rahkaseokseen varovasti nostellen. Lisää lopuksi joko kokonaiset tai hieman soseutetut mansikat seokseen. Levitä täyte pohjalevylle ja nosta toinen levy päälle.

Koristele kakun pinta esimerkiksi marjoilla tai hedelmillä. Me käytimme koristelussa ananaskirsikoita ja limettisokeria. Limettisokeri viimeisteli upeasti britakakun maun, tuoksun ja ulkonäön.

Limettisokeri
1 limetin kuori
1/2 dl sokeria

Pese limetti ja raasta siitä kuorta sokerin joukkoon.

Ei kommentteja: