keskiviikkona, maaliskuuta 05, 2008

Porkkanasämpylät

Jo jonkinaikaa aikomuksenamme on ollut porkkanasämpylöiden teko. Kun Maku-lehden hauska Pupu-Tupunan porkkanasämpyläohje tuli vastaan, oli meidän ryhdyttävä vihdoinkin raastamaan porkkanaa. Vaikka emme ryhtyneetkään pupujen muotoiluun, vaan pitäydyimme perinteisemmän muotoisissa sämpylöissä, niistä tuli kerrassaan herkullisia. Suolaa olemme tottuneet laittamaan leipäleivonnaisiin puolitoistakertaisen määrän ohjeeseen nähden ja mielestämme se ei ollut pahitteeksi tälläkään kertaa. Alla ohje meidän käyttämillä määrillä.

5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 1/2 tl suolaa
2 rkl siirappia
4 dl hienoksi raastettua porkkanaa
14–19 dl sämpyläjauhoja
1/2 dl juoksevaa margariinia

Voiteluun: maitoa
Pinnalle: noin 1 dl kuorittuja auringonkukansiemeniä

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja liuota hiiva siihen. Lisää suola, siirappi, porkkanaraaste sekä kolmasosa jauhoista sekoittamalla taikinaa voimakkaasti koneella. Alusta joukkoon loput jauhot ja lisää juokseva margariini. Vaivaa, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.

Kaada taikina jauhotetulle alustalle ja leivo siitä kaksi tankoa. Jaa tangot yhtä suuriin paloihin ja muotoile palat sämpylöiksi. Anna sämpylöiden kohota vielä leivinpaperin päällä pellillä liinan alla. Voitele sämpylät maidolla ja ripottele päälle siemeniä. Paista 225 asteessa uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.

Ei kommentteja: