torstaina, maaliskuuta 13, 2008

Maa-artisokkakeitto basilikavaahdolla

Lime yleensä vastustaa kovasti kaikkia kevyitä ohjeita, etenkin jos niissä on erikseen maininta keveydestä. Meille kulkeutui kuitenkin yksi Painonvartijoiden lehti (1/2008), jonka ohjeistama maa-artisokkakeitto basilikavaahdon kera pääsi ilman vastarintaa testattavaksi. Kuitenkin se taisi olla Lime, jonka makuun keitto oli enemmän. Vaikka maa-artisokka on maultaan mieto, niiden maku tuli kuitenkin mukavasti keitossa esiin timjamilla terävöitettynä.

Maa-artisokkakeitto
500 g maa-artisokkia
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
6 dl vettä
1 kanaliemikuutio
2 tl oliiviöljyä
1 tl timjamia
laakerinlehti
suolaa
mustapippuria

Kuori ja paloittele maa-artisokat ja säilytä ne kylmässä vedessä. Kuullota kuoritut ja silputut sipulit sekä paloitellut maa-artisokat öljyssä. Lisää joukkoon vesi, kanaliemikuutio, timjami ja laakerinlehti. Kiehauta ja hauduta kypsäksi. Poista laakerinlehti ja soseuta keitto. Mausta suolalla ja mustapippurilla.

Basilikavaahto
1,5 dl maitoa
pieni kourallinen tuoretta basilikaa

Vaahdota kylmä maito sauvasekoittimella ja sekoita joukkoon silputtu basilika. Annostele maitovaahtoa keiton päälle ja tarjoa heti.

Ei kommentteja: