keskiviikkona, helmikuuta 27, 2008

Vadelmainen rahkakakku

Vadelmaisten juustokakkujen innoittamana päätimme tehdä jälleen vadelmaista kakkua, mutta tällä kertaa rahkalla. Veimme kakun mukanamme sukulaispojan syntymäpäiville ja se maistui hyvin myös juhlavieraille.
Pohja
125 g voita
1 dl sokeria
1 muna
3 rkl kiehuvaa vettä
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
4 munaa
2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 sitruunan mehu
2 dl rahkaa
1-2 dl vadelmia
2 dl kermaviiliä

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon muna ja lopuksi kiehuvan kuuma vesi. Sekoita leivinjauhe vehnäjauhoihin ja lisää jauhot vaahtoon. Levitä taikina irtopohjavuoan tai piirasvuoan pohjalle ja reunoille.

Vaahdota munat ja sokeri ja lisää joukkoon sitruunamehu, rahka ja vadelmat. Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Paista kakku uunissa 180 asteessa, kunnes täytteen pinta on hyytynyt ja kaada sitten päälle kermaviili. Kypsennä vielä 10 minuuttia.

Ei kommentteja: