torstaina, tammikuuta 17, 2008

Sitruunainen pasta

Keskellä Suomen suvea valmistimme sitruunaista risottoa ja siihen ihastuttuamme olimme innokkaita kokeilemaan Ruokatorstain sitruunapastaa. Myös pastan muodossa sitruunainen maku oli mainio. Maku oli kirpsakan sitruunainen, mutta kuitenkin kermaisen pehmeä ja kaiken lisäksi parmesaani toi makuun vahvuutta.

400 g pastaa
1 sitruuna
1 1/2 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
1-1 1/2 tl tummaa sokeria
100 g parmesaanilastuja
mustapippuria
suolaa

pinaatinlehtiä (tai esimerkiksi tuoretta basilikaa)

Raasta huolellisesti pestyn sitruunan kuori ja purista sen mehu. Kuumenna valkoviini kattilassa ja lisää joukkoon sitruunamehu. Anna kiehua niin, että neste vähenee puoleen. Lisää joukkoon kerma, sokeri sekä suurin osa parmesaanista ja sitruunankuoriraasteesta. Mausta pippurilla ja suolalla.

Keitä samaan aikaan pasta suolalla maustetussa vedessä, valuta ja sekoita varovasti kastike joukkoon. Lisää joukkoon revittyä pinaattia tai basilikaa. Viimeistele sitruunankuoriraasteella ja parmesanilastuilla.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hei,

resepti näyttää niin hyvältä, että sitä pitää pian kokeilla. Kuinka kauan suunnilleen kestää kiehuttaa neste puoleen? Osaisin sitten ajoittaa pastan oikein.

Anonyymi kirjoitti...

Elina, valitettavasti en tullut katsoneeksi lainkaan kelloa. Muistelisin, että samalla kun laitoin valkoviinin kuumenemaan, niin laitoin myös isommassa kattilassa veden kuumenemaan pastaa varten.

Anonyymi kirjoitti...

Oli pakko kokeilla sitruunapastaa ja nam! Vie kielen mennessään ja on todella sitruunainen. Blogi on muutenkin ihana, kiitos!

-Kotikokki-

Anonyymi kirjoitti...

Kotikokki, kiitos kehuista!