tiistaina, tammikuuta 29, 2008

Juustoiset grahamsämpylät

Seuraavaksi aakkosleivonnassa tulee kolme erilaista juustoista leipää, joista ensimmäisenä vuorossa juustoiset grahamsämpylät. Sämpylät maistuivat tuoreeltaan kylmän maidon kanssa todella maukkailta. I:stä J:hin siirryimme ohittamalla itävaltalaisen perunaleivän ja joululeivän. Itävaltalainen perunaleipä oli kaksipäiväinen ruisjauhoihin pohjautuva leipä, jollaisiin olemme jo hieman kyllästyneet. Joululeivän puolestaan jätimme väliin sitä yksinkertaisesta syystä, että jouluun on vielä niin pitkä aika : ).

20 kpl

25 g margariinia tai voita
3 dl maitoa
50 g hiivaa
2 dl vahvan makuista raastettua juustoa
1 tl suolaa
4 dl grahamjauhoja
noin 3 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:
1 muna
vehnäleseitä
juustoraastetta

Sulata rasva ja lisää se maitoon lämmittäen seos kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva kulhoon ja liuota pieneen määrään maitoseosta. Lisää loput nesteestä, juustoraaste ja suola. Sekoita joukkoon grahamjauhot ja puolet vehnäjauhoista. Kohota taikinaa leivinliinan alla noin 30 minuuttia.

Vaivaa taikinaan loput jauhot ja alusta se kimmoisaksi. Jaa taikina 20 osaan ja leivo niistä sämpylöitä. Kohota sämpylöitä noin 20 minuuttia. Voitele sämpylät munalla ja sirota päälle vehnäleseitä ja halutessasi juustoraastetta. Paista sämpylät uunin keskitasolla 250 asteessa noin 8 minuuttia.

Ei kommentteja: