lauantaina, tammikuuta 12, 2008

Blinit

Tälle vuodelle aikomuksenamme on kutsua enemmän ruokailevia vieraita kuin aikaisempina vuosina. Tänään tarjosimme ruokavieraille Delicardin toimittamien herkkujen ympärille kootun illallisen. Ateria pääsi alkuun muikunmädin, ranskankerman ja punasipulin kera tarjotuilla blineillä.

Eri lähteiden bliniohjeet ovat hieman toisistaan poikkeavia, mutta oleellisinta
blinien teossa on ajoissa aloittaminen, sillä taikinan on syytä kohota vähintään kuusi tuntia, mielellään jopa yön yli. Illan blinit valmistuivat Maku-lehden ohjeen mukaan.

2 munaa
5 dl maitoa
20 g hiivaa
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl tattarijauhoja
1 rkl voisulaa
1 tl suolaa
voita paistamiseen

Lisäksi:
mätiä
ranskankermaa
punasipulisilppua
mustapippuria myllystä
suolaa myllystä

Erottele munista keltuaiset ja valkuaiset. Liuota hiiva 2 1/2 dl:aan kädenlämpöiseksi lämmitettyä maitoa. Sekoita joukkoon jauhot, keltuaiset ja voisula. Anna taikinan kohota huoneenlämmössä yön yli tai vähintään kuusi tuntia.

Kiehauta loput maidosta h
yvissä ajoin ennen paistamista ja lisää maito lämpöisenä taikinajuureen. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää vaahto taikinaan juuri ennen paistamista. Paista blinit molemmin puolin runsaassa voissa. Tarjoa blinit heti.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onkin aika kiva tuommonen Delicard-juttu.... en ole ennen tutustunútkaan moiseen... eikä ole blonejäkään koskaan tullut tehtyä -mädit on paahtoleivän päällä syöty - olisi varmaan ihan kokeilemisen arvoinen tuo blini...=)

Polkkapossu kirjoitti...

Joskus joudun/saan paistella blinejä pitkin päivää. Teen valmiiksi pannun viereen kirkastettua voita, jota sitten ujuttelen kesken paiston pannulle. Tosiaankin blinit pitää paistaa reilussa voissa!

Anonyymi kirjoitti...

Marke, oli kyllä kokemus sinänsä tuo Delicard-tilaus. Emme olleet koskaan kuulleetkaan moisesta ennen kuin saimme sähköpostin, jossa kerrottiin, että olemme voittaneet lahjakortin Delicardille.

Polkkapossu, ainoana ongelmana oli se, että meiltä ei löytynyt kaapista blini- tai lättypannua, joten täytyi isolla pannulla paistella suurinpiirtein samankokoisia pyörylöitä.