torstaina, lokakuuta 25, 2007

Perunapuuro

Ruokatorstain ohjeisiin kuuluu myös perunapuuro ja tähän tartuimme sen vuoksi, että juuri jokunen aika sitten Limen pappa kehui, miten hyvää perunapuuro onkaan. Vaikka puurot ovat muodostuneet yhdeksi suosituksi arki-illan syömiseksemme, perunapuuroa emme ole kokeilleet.

Ryhdyimme siis eilen hämmentämään perunapuuroa kattilassa ja puuron valmistuttua tuli todetuksi, että ainakin tässä suvussa sukupolvien välillä vallitsee jonkinasteinen näkemysero perunapuuron maistuvuudesta.
Puurosta tuli todella kiinteää. Saattaa toki olla myös, että vika on kokissa tai ohjeessa. Näin se kuitenkin valmistuu, jos haluatte kokeilla, miten peruna istuu puuroon teidän mielestänne.

1 l vettä
1 tl suolaa
1 l perunalohkoja
3 dl ruis- ja/tai ohrajauhoja

Keitä kuoritut ja lohkotut perunat kypsiksi suolalla maustetussa vedessä. Soseuta perunat keitinveteen ja lisää jauhot vatkaten. Hauduta noin tunti välillä sekoittaen.

Puuro suositellaan nautittavan maidon kanssa ja jos puuroa jää tähteeksi, sen voi viipaloida ja paistaa pannulla seuraavana päivänä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hih, tämä puuro kuuluu lapsuuteeni, ja nimenomaan pannulla runsaassa voissa paistettuna. Niin nautittuna se on suorastaan herkullista, mikäli oikein muistan!

Anonyymi kirjoitti...

Perunapuurohan ( eli Inkoon puuro) on suurta herkkua... omalla ohjeellani tehty ei näytä noin tuhdilta tavaralta, vaan se on löysää puuroa. Voisilmän kera nautittuna taivaallista!

Pippuri kirjoitti...

Rappiotäti, meidänkin täytyy kokeilla paistaa loput puurosta pannulla; saattaa olla tosiaan, että sitten se herkku vasta syntyykin.

Anonyymi, otamme mielellämme vastaan ohjeesi, sillä kokeilisimme kyllä toisenlaistakin ohjetta, jotta löytäisimme perunapuuron herkullisuuden.

Meidän kokissa tai ohjeessa taisi tosiaan olla syy puuron maistumattomuuteen...