torstaina, syyskuuta 13, 2007

Pastaa kesäkurpitsan, sitruunan ja basilikan kera

Taas oli aika kokkailla Jamien ohjeen pohjalta. Sitruunaisen kesäkurpitsan, basilikan ja parmesaanin yhdistelmä toimii! Olemme Limepippurin aikana löytäneet monia maukkaita kasvisruokia, joista myös lihan nimeen vannova Lime on nauttinut suunnattomasti.

4 annosta

4 rkl oliiviöljyä
1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
8-10 pientä kesäkurpitsaa viipaleina
1 sitruunan mehu
1 kourallinen basilikaa silputtuna
500 g pastaa, esimerkiksi fidellinia tai
tagliatellea
suolaa
mustapippuria
90 g parmesaania

Kuumenna oliiviöljy pannussa keskilämmöllä ja kuullota valkosipulia siinä puoli minuuttia. Lisää joukkoon kesäkurpitsaviipaleet ja sekoittele niitä varovasti muutama minuutti. Purista joukkoon sitruunamehu, lisää basilika ja kuullota aineksia vielä hetki.

Keitä pasta kiehuvassa, suolalla maustetussa vedessä juuri ja juuri kypsiksi ja valuta. Sekoita pasta käännellen kesäkurpitsan joukkoon, jotta maut ehtivät sekoittua. Mausta pasta suolalla ja pippurilla ja ripottele joukkoon raastettua parmesaania.

Ei kommentteja: