sunnuntaina, syyskuuta 16, 2007

Mansikkainen charlotte russe

Charlotte russen tekeminen on houkutellut jo pitkään, mutta vasta nyt saimme sen toteutetuksi. Jogurtti-viinikreemitortussa on hiukan samaa ideaa (kääretorttuviipaleiden sisään kätketty täyte), mutta tämä kupolimainen charolette russe on varsin näyttävännäköinen leivonnainen. Lisäksi se on helposti muunneltavissa oman maun mukaiseksi. Meillä siitä tehtiin mansikkainen.

Kääretorttu

4 munaa
1 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte
2 dl mansikkaa

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää ne vaahtoon varovasti sekoittaen. Kaada taikina voidellulle leivinpaperille uunipellille ja paista 200 asteessa 7-10 minuuttia. Kumoa kypsä torttulevy toiselle leivinpaperille, jolle on ripoteltu hieman sokeria ja anna jäähtyä. Levitä haarukalla soseutetut mansikat torttulevylle ohueksi kerrokseksi. Rullaa tiukaksi kääretortuksi jättäen sauma alaspäin.

Charlotte russen täyte


8 liivatetta
2,5 dl vispautuvaa vanilliinikastiketta
400 g rahkaa
1 dl maustamatonta jogurttia
1 dl sokeria
6 dl mansikoita
1/2 dl mansikoiden mehua

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Vaahdota vanilliinikastike ja lisää joukkoon rahka, jogurtti, sokeri ja haarukalla soseutetut mansikat. Kiehauta mansikoiden mehu kattilassa ja sulata nesteeseen vedestä puristetut liivatelehdet. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteeseen ja sekoita huolellisesti.

Viipaloi kääretorttu. Vuoraa pyöreä noin 3 l:n kulho ensin tuorekelmulla ja sitten kääretorttuviipaleilla. Kaada täyte keskelle ja tasoita pinta kääretorttuviipaleiden tasolle. Anna kakun hyytyä jääkaapissa mieluiten seuraavaan päivään. Kumoa kakku vuoasta tarjottimelle ja koristele halutessasi. Kakku on näyttävä jo pelkkänä itsenään, joten koristeita se ei lainkaan välttämättä vaadi.

Saattaisi olla, että täytteen hyydyttämiseen riittäisi 6 tai 7 liivatelehteä, sillä 8 liivatteella täytteestä tuli melko jämäkkää. "Päächarlotesta" jäi sekä kääretorttua että täytettä yli, joten niistä tehtiin minicharlotet. Hyvä vaihtoehto voisi ollakin tehdä pelkästään pieniä henkilökohtaisia kakkuja.

3 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Toi pikkucharlotte on kyllä ihanan näköinen. Hauska idea, en ole tullut ajatelleeksikaan, eikä edes vaadi paljoa ylimääräistä vaivaa :)

Eräs Saara kirjoitti...

Ja miten hirveän söpöä sanoa "pieni henkilökohtainen kakku"!

Ihastuttavaa.

Anonyymi kirjoitti...

Lime vaatimalla vaati itselleen pikkukakkua ylijääneistä aineksista. :) Ja onneksi osasi vaatia, sillä siitä syntyi hyvä idea vierastarjoilua varten.