torstaina, heinäkuuta 12, 2007

Tee ite parempaa -kakku

Tällaisen nimen omaava ohje ei ole ohitettavissa, kun silmiin osuu. Kirsi Pietikäinen sijoittui Tee ite parempaa -kakulla toiseksi Maku-lehden Vuoden 2007 Kotikokkaaja-kisassa. Meidän perheemme ja vieraidemme mielipiteet kakku jakoi kahtia, toiset tykkäsi kovasti ja toisille maistui "ihan ok". Kukaan ei uskaltanut ainakaan vannoa pystyvänsä itse parempaan.

Pohja
1 banaani
100 g ruiskeksejä
2–3 rkl voita sulatettuna

Täyte
2 valkuaista
1 dl tomusokeria
1 prk (250 g) rahkaa
2 tl vaniljasokeria
3 rkl vaahterasiirappia
1 tl appelsiinin kuorta raastettuna
1/2–1 dl pistaaseja murskattuna

Voitele pitkä leipävuoka. Halkaise banaani pituussuunnassa neljään lohkoon ja pilko banaani vuokaan. Murusta keksit hienoksi banaanien sekaan ja ravistele, kunnes palat paneroituu. Valuta vuokaan voisula.

Vatkaa valkuaiset ja sokeri marengiksi. Mausta rahka vaniljalla, vaahterasiirapilla ja appelsiinin kuorella. Kääntele marenki rahkaseokseen. Levitä täyte banaanipohjalle ja tiputtele pinnalle pistaasimurskaa. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia. Tarjoa kakku hieman jäähtyneenä tai jääkaappikylmänä.

Ei kommentteja: