sunnuntaina, kesäkuuta 24, 2007

Ankkurintukit ja venäläinen limppu

Leivän leivontamme aakkosjärjestyksessä jatkuu. Kuten jo aikaisemmin kerroimme, niin kolmas leipä oli hieman enemmän aikaa vaativa. Leipä on nimeltään ankkurintukki ja siihen käytetään pohjana hapantaikinaa, jonka ohje on kirjassa venäläisen limpun kohdalla. Niinpä Lime aamulla (kello 5 ennen töihin lähtöä) unihiekkaa silmissä teki hapantaikinaa hieman liian suuren annoksen, joten saimme sen ansiosta myös tehdä ja syödä venäläistä limppua.

Hapantaikina

2 1/2 dl vettä
25 g tuorehiivaa
6 dl ruisjauhoja tai ruissihtijauhoja

Kaada murennetun hiivan päälle kädenlämpöinen vesi ja sekoita kunnes hiiva on liuennut. Lisää jauhot ja vaivaa taikina. Anna taikinan seisoa yön yli huoneenlämmössä.

Ankkurintukit

1/2 annosta hapantaikinaa
7 1/2 dl vettä
10 dl ruisjauhoja tai ruissihtijauhoja

2 tl suolaa
1/2-3/4 dl tummaa siirappia
3 dl ruisjauhoja tai ruissihtijauhoja
8 dl vehnäjauhoja

Murenna hapantaikina ja lisää ruisjauhot. Kaada päälle kädenlämpöinen vesi ja vaivaa löysäksi taikinaksi. Anna taikinan kohota peitettynä noin 4 tuntia.

Lisää kohonneeseen taikinaan suola, siirappi, ruisjauhot ja vehnäjauhot. Vaivaa taikina kiinteäksi ja puolita se. Muovaa taikinanpuolikkaista limppuja ja nosta ne voideltuihin noin 1 1/2 litran leipävuokiin. Anna leipien kohota vuoissa vielä noin 1 1/2 tuntia.

Paista leipiä uunin alimmalla tasolla 175 asteessa noin 1 tunti 15 minuuttia. Leikkaa leivät viipaleiksi vasta muutaman päivän kuluttua.


Venäläiset limput (2 kpl)

5 dl vettä
25 g tuorehiivaa
1 hapantaikina
1 rkl suolaa
1 1/2 rkl kuminoita
4 dl ruisjauhoja tai ruissihtijauhoja
10-11 dl vehnäjauhoja

Voiteluun:
1 dl vettä
1 rkl vaaleaa siirappia

Kaada murennetun hiivan päälle osa kädenlämpöisestä vedestä ja liuota hiiva. Sekoita sitten joukkoon loput nesteestä, hapantaikina, suola ja kuminat. Vaivaa taikinaan lopuksi jauhot. Alusta taikina leivinpöydällä ja muovaa siitä kaksi limppua. Nosta limput pellille leivinpaperin päälle. Pistele leivät haarukalla ja anna niiden kohota lähes kaksinkertaiseksi.

Paista limppuja uunin alimmalla tasolla noin tunnin ajan. Noin puolessa välissä voitele limput veden ja siirapin seoksella.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

siistii