maanantaina, syyskuuta 07, 2009

Kana-ananaspiirakka

Synttärikekkeritarjottavilla jatketaan eli suolaisena tarjottavana oli lisäksi Kurkistus keittiööni -blogista löytyneen ohjeen mukaan tehtyä kana-ananaspiirakkaa, joka sai erityisesti kehuja vierailta.

(Pellillinen)

Pohja
7 dl vehnäjauhoja
1 dl perunamuusijauhetta
4 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1,5 dl sulatettua rasvaa
3 dl maitoa

Täyte
600 g hunajamarinoituja broilerin fileesuikaleita
200 g aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
(noin 8 cm purjoa) - jätimme pois ja tilalle laitoimme noin 1/2 paprikan
1 tlk ananaspaloja
juustoraastetta
oreganoa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon lämmitetty maito-rasvaseos. Vaivaa taikina ja kauli sitten pellille.

Paista kanasuikaleet. Levitä pohjalle ensin tuorejuusto, sitten pienemmäksi pilkotut kanasuikaleet ja niiden päälle pilkottu purjo/paprika ja ananaspalat. Ripottele päälle juustoraastetta ja oreganoa. Paista 200 asteessa noin 20-25 minuuttia.

1 kommentti:

Maria kirjoitti...

Oli ihan jees piirakkaa :))