maanantaina, elokuuta 06, 2007

Katkarapupasta

Lime kaivoi jälleen kerran yhden Jamien kirjoista esille. Tuoksu, joka kantautui pihalle saakka tämän ruoan valmistamisesta, oli sanoinkuvaamattoman houkuttava. Se oli niin houkutteleva, että se päihitti ruohonleikkurin katkun ja leikatun nurmikon tuoksun ja ajoi Pippurin kesken ruohonleikkuun ruokapöydän ääreen.


Spaghetti con gamberetti e rucola
(4 annosta)

450 g spagettia
merisuolaa
mustapippuria
oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
1-2 kuivattua punaista chiliä rouhittuina (tai chilijauhetta)
400 g kuorittuja katkarapuja
1 pieni lasillinen valkoviiniä
6 aurinkokuivattua tomaattia
1 sitruunan raastettu kuori ja mehu
2 kourallista rucolaa

Keitä spagettia pakkauksen ohjeen mukaan vedessä, joka on maustettu suolalla ja pippurilla. Kuumenna spagetin kiehuessa oliiviöljyä paistinpannussa ja sekoita öljyn joukkoon hienonnettu valkosipuli ja chili. Kun valkosipuli on saanut hieman väriä, lisää hyvin sulatetut ja kuivatut katkaravut ja paista noin minuutin ajan. Kaada sekaan valkoviini sekä soseutetut aurinkokuivatut tomaatit ja anna hautua pari minuuttia.

Valuta kypsä spagetti lävikössä, mutta ota kuitenkin spagetin keitinvettä hieman talteen. Sekoita spagetti kastikkeen joukkoon ja lisää sekaan vielä sitruunan puristettu mehu ja noin puolet rucolasta sekä pieni loraus keitinvettä. Maistele ja lisää mausteita maun mukaan. Annostele ruoka lautasille ja ripottele päälle sitruunankuoriraastetta ja rucolaa.

4 kommenttia:

oliivia kirjoitti...

tämä on huippupasta, kertaalleen tuli meilläkin jo tätä kokattua. Ja lisäbonuksena se on verrattain kevyttäkin! Kyllä Jamie-setä vaan osaa...

Pippuri kirjoitti...

Me olemme ihan Jamien lumoissa ja olemme sitä tainneet hehkuttaakin muutamaan kertaan. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvä resepti ja ihanat syvät maut kevyessä kokonaisuudessä. Mielestäni ohjeen 450g spagettia on kuitenkin liikaa, koska katkarapuja ja aurinkokuivattuja tomaatteja saa kyllä tämän reseptin mittasuhteissa etsiä spagetin joukosta!

Anonyymi kirjoitti...

Oikein hyvää tuli, kiitos