sunnuntaina, toukokuuta 13, 2007

Persikkainen kääretorttu

Keittiössämme ei ole pitkään aikaan tehty kääretorttua, mutta nyt sekin asia on korjattu. Jennin Suolaa&Pippuria -blogista löysimme ohjeen täyteläiseen persikkakääretorttuun.

Pohja
3 munaa
1,5 dl sokeria

1/2 dl vehnäjauhoja

1/2 dl perunajauhoja

1/2 dl kaakaojauhetta

1 tl leivinjauhetta

Täyte

2 dl vispikermaa

200 g maustamatonta tuorejuustoa

3 rkl sokeria

2 tl vanilliinisokeria

1 rkl sitruunamehu
a
noin 1 prk persikoita


Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne muna-sokerivaahtoon. Kääntele lastalla sekaisin. Levitä seos leivinpaperin päälle uunipellille ja paista 225 asteessa noin 6-8 minuuttia. Kumoa pohja sokeroidulle leivinpaperille, irrota pohjapaperi ja anna jäähtyä.


Vaahdota vispikerma ja yhdistä siihen tuorejuusto, sokerit, sitruunamehu ja kuutioidut persikat. Levitä täyte kääretorttupohjalle ja rullaa tiukasti leivinpaperin avulla rullaksi. Anna vetäytyä jääkaapissa vähintään tunti. Tarjoa viipaleina. Voit myös tehdä kääretorttuleivoksia leikkaamalla paksumpia viipaleita ja
koristelemalla viipaleet esimerkiksi täyteaineella ja persikkaviipaleilla.

Ei kommentteja: