tiistaina, syyskuuta 16, 2008

Suklaa-ananaskakku

Leivontaherkut-kansio on pullollaan toinen toistaan houkuttelevampia ohjeita. Olemme ehtineet testaamaan vasta makeiden leivonnaisten ohjeita, jotka ovat olleet kyllä loistavia. Kolmaskin kokeilu oli makeiden leivonnaisten kategoariasta. Tämä mantelimassalla ja ananasmurskalla täytetty suklaakakku oli varsin täyteläistä syötävää.

250 g voita tai margariinia
2 1/2 dl sokeria
5 munaa
noin 5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 1/2 dl kaakaojauhetta
1 dl maitoa
400 g ananasmurskaa
200g mantelimassaa

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää joukkoon neljä munaa yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja kääntele seos sitten vaahtoon. Lisää lopuksi maito.

Sekoita keskenään valutettu ananasmurska ja raastettu mantelimassa.

Kaada puolet taikinasta voideltuun ja jauhotettuun noin 2 litran vuokaan ja levitä päälle ananasseos. Kaada loppu taikina ananasseoksen päälle.

Paista 175 asteessa uunin keskiosassa 1 tunti. Anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua. Koristele kakku siivilöimällä päälle tomusokeria.

1 kommentti:

anskusiili kirjoitti...

Tämä vaikuttaa ehdottoman herkulliselta, vaikken suklaakakkujen ystävä olekaan.