perjantaina, huhtikuuta 11, 2008

Yksivuotias Limepippuri

Vuosi sitten Lime&Pippuri jäi koukkuun ja koukussa ollaan vieläkin. Pohtiessamme kulunutta vuotta huomasimme, että olemme olleet varsin myötämielisiä uusille kokeiluille ja makuelämyksille. Emme ole muutamaa kertaa lukuunottamatta tehneet kertaalleen tehtyä ruokaa tai leivonnaista toistamiseen. Hienoa tietenkin olisi, jos aika ja vatsan tilavuus antaisivat myöten niin, että myös loisto-ohjeiksi todetut pääsisivät oikein tosikäyttöön.

Harmillista on, että aikaa ruoanlaittoon ja leivontaan on liian vähän ja bloggaamiseen näin ollen sitäkin vähemmän. Tämän päivän kunniaksi valmistimme ja nautimme kahvikupposen kera mansikan, vaniljan ja valkosuklaan loistavalla liitolla täytettyä kääretorttua.


Vaniljainen mansikka-suklaakääretorttu

4 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl perunajauhoja
1 dl vehnäjauhoja
3 rkl kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
1 1/2-2 dl survottuja mansikoita
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1 tlk maitorahkaa
1 tl vaniljasokeria
100 g valkosuklaata

Sekoita jauhot, kaakaojauhe ja leivinjauhe. Vaahdota munat, lisää sokeri vatkaten edelleen, kunnes vaahto on vaaleaa ja jäykkää. Lisää jauhot siivilän läpi varovasti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperin päälle pellille ja paista 225 asteessa noin 7 minuuttia. Kumoa torttulevy sokeroidun leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.

Levitä mansikat torttulevylle. Vaahdota vaniljakastike, vatkaa joukkoon lusikalla notkistettu maitorahka, vaniljasokeri ja hieman jäähtynyt sulatettu valkosuklaa. Levitä seosta mansikoiden päälle. Saattaa olla, että kaikki täyte ei mahdu tortun sisälle, joten voit käyttää sitä esimerkiksi kääretortun koristeluun. Kierrä levy pitkä sivu edellä rullaksi ja kiedo rulla leivinpaperiin. Nosta torttu saumapuoli alaspäin käännettynä jääkaappiin hetkeksi ennen tarjoilua.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onnea yksivuotiaalle! Onnittelut myös intomielestä, ennakkoluulottomuudesta ja viitseliäisyydestä, joka blogitaipaleestanne huokuu. Käyn täällä päivittäin ihastelemassa aikaansaannoksianne. Keep up the good work :-)! T. Satu

Anonyymi kirjoitti...

Sattupa somasti. Just pitää pojan kanssa tehdä "läksyksi" kääris ja kaikki ylläolevat tarpeet löytyy valmiina. Meni heti testiin.