perjantaina, tammikuuta 11, 2008

Kanaa hapanimeläkastikkeessa

Olemme rakastuneet kotikaupunkimme kiinalaisen ravintolan tarjoamaan kanaan hapanimeläkastikkeessa. Se on niin kertakaikkisen hyvää, että emme ole tähän mennessä edes uskaltautuneet kokeilemaan itse samanlaisen aikaansaamista. Polkkapossun sairaan hyväksi kehuma hapanimeläkastike ylitti kuitenkin kaikki odotuksemme ja ohjeesta tulikin kertaheitolla yksi herkullisimmista löydöistä.


350 g kanan fileesuikaleita
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1 porkkana
1 paprika
1/4 kiinankaalta
1 prk (290 g/170 g) herkkusieniviipaleita
1 prk (227 g/137 g) ananaspaloja

Viipaloi aluksi sipuli ja valkosipulinkynnet, pilko porkkana ja paprika tikuiksi sekä suikaloi kaali. Ruskista fileesuikaleet pannulla tilkassa öljyä. Lisää joukkoon sipulit ja paista muutama minuutti. Lisää sitten pilkotut porkkanat ja paista taas pari minuuttia. Lisää seuraavaksi pilkottu paprika ja lopuksi kaalisuikaleet, herkkusienet ja ananakset. Anna kypsyä miedolla lämmöllä sillä aikaa, kun valmistat hapanimeläkastikkeen.

Kastike

1/2-1 dl valkoviinietikkaa - alkuperäisessä ohjeessa 1,2 dl
1 dl sokeria
2 1/2 rkl soijakastiketta
3
1/2 rkl ketsuppia
2
1/2 rkl maissijauhoja
1,2 dl appelsiinimehua

Kiehauta kattilassa valkoviinietikka, sokeri, soijakastike ja ketsuppi. Suurusta seos appelsiinimehuun sekoitetulla maissijauholla.

Kaada kastike kana-kasvisseoksen joukkoon ja anna hautua niin, että kasvikset ovat kypsiä. Tarjoa esimerkiksi riisin kanssa.

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hello. This post is likeable, and your blog is very interesting, congratulations :-). I will add in my blogroll =). If possible gives a last there on my site, it is about the CresceNet, I hope you enjoy. The address is http://www.provedorcrescenet.com . A hug.

Anonyymi kirjoitti...

Hyvältä näyttää hapanimelyys! Minkä sorttista soijakastiketta käytitte? Eikös niitä ole makeita ja muitakin versioita? Itsellä ei ole juuri vielä kokemusta muusta kuin Kikkoman-merkkisestä.

Pippuri kirjoitti...

Eppu, jääkaapistamme löytyy tällä hetkellä ainoastaan yhdenlaista soijakastiketta, joka on makeaa, ja sitä lorautimme myös tähän ruokaan.

Anonyymi kirjoitti...

kuullostaa kokeilemisen arvoiselta. öö käytitkö muuten maustamatonta vai maustettua filesuikaletta?

Pippuri kirjoitti...

Anonyymi, käytimme marinoituja fileesuikaleita.

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa sitten kokeiltua ja oli paha pettymys. Kastike maistuu aivan liian etikkaiselle, vaikka tein kastikkeen aivan ohjeen mukaan. Noh, nenä ainakin aukeaa etikan ansiosta, jos ei muuta... :/

Anonyymi kirjoitti...

No huh-huh tota etikan määrää, ei mitään tolkkua.

Anonyymi kirjoitti...

Hitto olis pitänyt lukea kommentit ennen kuin aloin tekemään....pilasi tuo kastike ison määrän kanaa :( hyi sentään.