sunnuntaina, toukokuuta 02, 2010

Luxuspalat

Suvussa kiertävästä luxuspalaohjeella saa suussasulavan herkullisia ja helppotekoisia leivonnaisia.

Pohja
3 munaa
4 1/2 dl sokeria - laitoimme vain 3 dl ja mielestämme makeutta oli ihan riittävästi
3 3/4 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
1 1/5 tl vaniljasokeria
4 1/2 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita tai margariinia - laitoimme 1 1/2 dl juoksevaa kasviöljyvalmistetta
2 dl kuumaa vettä

Sekoita munat ja sokeri keskenään. Et tarvitse vatkainta, vaan riittää, että sekoitat ne lastalla sekaisin. Sekoita toisessa kulhossa keskenään jauhot, leivinjauhe, vaniljasokeri ja kaakaojauhe. Lisää jauhoseos muna-sokeriseokseen ja lisää joukkoon vielä rasva ja vesi.

Sekoita taikina tasaiseksi, levitä leivinpaperin päälle pellille ja paista 200 asteessa noin 15 minuuttia.

Päälle
170 g suklaata - laitoimme valkosuklaata
2 rkl öljyä

Laita suklaapalat ja öljy kattilaan ja sulata tasaiseksi seokseksi. Levitä kuorrutus jäähtyneen pohjan päälle ja ripottele halutessasi koristeita pinnalle. Anna jäähtyä ja leikkaa levy paloiksi. Kuorrute kovettuu jääkaapissa, joten nosta ainakin hetkeksi kylmään ennen tarjoamista.

1 kommentti:

Pitkä kirjoitti...

Kiitos reseptistä! Oli älyttömän helppoja ja hyviä!!