keskiviikkona, huhtikuuta 07, 2010

Broileria, uunijuureksia ja artisokkakastiketta

Pirkka oli aika pitkälle meidän pääsiäisruokien ohjeistaja, sillä myös artisokkakastikkeen ja uunijuuresten kera tarjottavan broilerin ohje löytyi Pirkasta.

(4 annosta)

Artisokkakastike
1/2 tlk (noin 150 g) artisokkia
1 tlk (200 g) kermaviiliä
1 rkl (konjakki)sinappia
ripaus mustapippuria

Valmista kastike kylmään maustumaan. Valuta artisokat, mutta säästä artisokkien öljy. Hienonna puolet tölkin artisokista ja sekoita ne kermaviilin joukkoon. Mausta sinapilla ja pippurilla. Lohko loput artisokat ja säästä ne ruoan koristeeksi.

Uunijuurekset
5-6 perunaa
2-3 sipulia
2-3 porkkanaa
2 rkl artisokkatölkin öljyä
2 tl Provencen yrttisekoitusta
3/4 tl suolaa

Lohko pestyt perunat ja kuoritut sipulit sekä suikaloi porkkanat. Pyöräytä kasvikset öljy-mausteseoksessa ja levitä pellille leivinpaperin päälle. Esikypsennä 200 asteessa 15-20 minuuttia.

Broilerin fileepihvit
1 rs (noin 520 g) marinoimattomia broilerin fileepihvejä
1 rkl öljyä
1 tl suolaa
1 tl rosmariinia
1/2 tl mustapippuria

Koristeeksi
1/2 tlk (noin 150 g) artisokkia
noin 20 g parmesaania lastuina
2 rkl pinjansiemeniä paahdettuna
rucolaa tai tuoreita yrttejä

Ruskista broilerit pannulla. Mausta ne ja nosta esikypsennettyjen uunijuuresten kanssa samalle pellille. Kypsennä vielä 200 asteessa noin 15-20 minuuttia, kunnes broilerit ja perunat ovat kypsiä.

Viipaloi broilerit ja asettele ne uunijuuresten päälle lämpimälle vadille tai lautasille. Laita tarjoiluastiaan artisokat, parmesaanilastut ja pinjansiemenet. Koristele rucolalla tai tuoreilla yrteillä. Tarjoile lisäksi artisokkakastiketta.

2 kommenttia:

Topakka kirjoitti...

Toimii mainiosti! Tein kokonaisuudessaan pääsiäisen jälkeen. Kiitos.

Pippuri kirjoitti...

Mukava kuulla! : ) Meidän tulee käytettyä artisokkaa todella vähän, mutta tämän ohjeen kautta kyllä innostuimme siitä. Tuoreesta artisokasta emme ole koskaan tehneet mitään. Täytyisi löytää joku hyvä ohje, jonka avulla voisi opetella käyttämään myös sitä.