lauantaina, maaliskuuta 13, 2010

Mansikka-valkosuklaajuustokakku

Innostuin hankkimaan kondensoitua maitoa kokeillakseni monissa blogikeittiöissä testattua banoffee-torttua. Siitä tulikin suussa sulavan herkullista. Ryhdyin googlettamaan, että mihin muuhun kondensoitua maitoa voisi käyttää. Löysinkin herkulliselta kuulostavan juustokakun ohjeen, jota hieman muokkailin. Olemme blogissamme postanneet jo muutaman juustokakun, mutta tämä juustokakku oli kaikkia niitä parempi.



Pohja
250 g tummia täytekeksejä
2 rkl tomusokeria
2-3 rkl sulatettua voita tai margariinia

Täyte
5 dl tuoreita tai jäisiä mansikoita
1/2 dl sokeria
700 g tuorejuustoa
1 tlk (397 g) kondensoitua maitoa
4 munaa
2 tl vaniljasokeria
200g valkosuklaata sulatettuna

Murenna keksit täytteineen, lisää niiden joukkoon tomusokeri ja sulatettu rasva ja sekoita tasaiseksi. Painele seos halkaisijaltaan noin 22 cm:n irtopohjavuoan pohjalle.

Sekoita mansikat ja sokeri kulhossa ja laita kulho hetkeksi sivuun. Vatkaa tuorejuusto ja kondensoitu maito sähkövatkaimella, kunnes seos on tasaista. Lisää munat ja vaniljasokeri ja vatkaa taas seos tasaiseksi. Jaa seos kahteen osaan. Lisään toiseen osaan jäähtynyt suklaasula. Kaada tämä seos keksipohjan päälle.
Lisää sokeroidut mansikat loppuun tuorejuustoseoksesta ja lusikoi se suklaatäytteen päälle.

Paista 175 asteessa noin tunti. Anna jäähtyä. Poista vuoan reunat ja nosta jääkaappiin ainakin 4 tunniksi ennen nauttimista. Koristele halutessasi mansikanpuolikkailla.

4 kommenttia:

Hannele/Omenaminttu kirjoitti...

Vaikuttaa hyvältä. Valitettavasti vaan tuossa kondensoidussa maidossa on tosi paljon laktoosia :(

Anonyymi kirjoitti...

Näyttää taivaalliselta! Tätä on kyllä tehtävä. Juuri äsken tein kondensoidusta maidosta limepiirakan ja se onnistuu aina ja on yllättävän hyvää. Kiitos tästä reseptistä!

Anonyymi kirjoitti...

tämä toimii myös varmaan mustikoilla? niitä kun löytyisi vielä pakastimesta...

Pippuri kirjoitti...

Tämä toimii varmasti myös mustikoilla. Täytynee muuten itsekin tehdä, kun mustikoita löytyy vielä pakastimesta. Raportoimme sitten...