tiistaina, marraskuuta 10, 2009

Daimkääretorttu

Dansukkerin innoittamana leivoin taannoin daimkääretortun, mutta tämä oli taas yksi niistä leivonnaisista, joista jäi kuva ottamatta. Ohje on kuitenkin laitettava tänne talteen, sillä sen verran herkkua oli.

Kuva lainattu Dansukkerilta
Pohja
4 munaa
2 1/2 dl tomusokeria
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/4 rkl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta

Pinnalle
ruokokidesokeria

Täyte
2 isoa daimia tai noin 100 g daim-rakeita
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Vaahdota munat ja tomusokeri kuohkeaksi. Yhdistä kuivat aineet ja lisää seos munavaahtoon kevyesti sekoittaen. Levitä taikina voidellulle leivinpaperille pellille. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 7–10 minuuttia. Levitä leivinpaperi työpöydälle, ripottele päälle tasainen kerros ruokokidesokeria ja kumoa kypsä torttulevy leivinpaperille. Irrota paistoleivinpaperi.

Rouhi suklaamakeiset veitsellä. Vatkaa tuorejuusto ja sokerit kuohkeaksi, sekoita suklaarouhe joukkoon. Levitä täyte jäähtyneen torttulevyn päälle kevein vedoin. Rullaa torttu leivinpaperia apuna käyttäen. Viipaloi ja tarjoa jäähtyneenä.

1 kommentti:

mira kirjoitti...

Daim on parasta! Daim-kääretorttua en ole ennen nähnytkään, hyvä idea. Täytynee toteuttaa joskus! :)