torstaina, lokakuuta 15, 2009

Hyydytetty kinkkukakku

Suolaista tarjottavaa synttärikekkereillä edusti muun muassa kinkkuhyydykekakku, jonka alkuperäinen ohje on peräisin Katariinan keittiöstä. Me teimme pienin muutoksin.

Pohja
reilu 300 g vuokaleipää, esimerkiksi ruispaahtoleipää
noin 100 g juoksevaa kasviöljyvalmistetta
loraus maitoa

Täyte
8 liivatelehteä
300 g kinkkua
1-2 mauste- tai suolakurkkua
1 paprika
2 dl ranskankermaa
2 dl kermaviiliä
2 tl Provencen yrttimaustetta
2 rkl sinappia
1 tl sokeria
½ tl sitruunapippuria
suolaa

Hienonna leipä kuorineen monitoimikoneessa, sekoita joukkoon rasva ja loraus maitoa. Pingota irtopohjavuoan reunojen ja pohjan väliin voipaperi ja levitä puolet leipäseoksesta pohjalle ja taputtele pohja tiiviiksi.

Pilko kinkku, paprika ja kurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita ranskankerma ja kermaviili, mausta seos ja lisää pienityt kuutiot joukkoon. Tarkista vielä maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita.

Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Kuumenna tilkka vettä ja liuota vedestä pois puristetut liivatteet kuumaan vesitilkkaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.

Kaada pohjan päälle puolet täytteestä ja tasoita. Levitä täytteen päälle loput leipäseoksesta, taputtele kerros tasaiseksi ja levitä päällimmäiseksi loput täytteestä. Tasoita pinta, peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.

Koristele mieleiselläsi tavalla.

3 kommenttia:

Nattuli kirjoitti...

Millainen on kakun maku? Minua mietityttää eniten se, maistuuko kakku hyytelömäiseltä vai enemmänkin kiinteältä. Tunnen nimittäin monta ihmistä, jotka vierastavat hyytelömäistä koostumusta.
Kootut ruokauutiset- kookas.fi

aleksi kirjoitti...

vähän samallaista mutta maksamakkaramoussella on pitänyt testata.. ja päälle aladooppipeili. lähinnä vitsillä mutta silti :)

Pippuri kirjoitti...

Nattuli, esitit vaikeahkon kysymyksen. Uskon tietäväni millaista koostumusta tarkoitat hyytelömäisellä ja sanoisin, että tämä oli pikemminkin kiinteää kuin hyytelömäistä. Toki tuo liivate tuo mukanaan sellaisen aavistuksen hyytelömäisen vaikutelman.

Aleksi, kuulostaa houkuttelevalta. ; )