sunnuntaina, maaliskuuta 02, 2008

Pesto-pinjansiemenfocaccia

Muutaman huippuonnistuneen focacciakokeilun jälkeen oli meidän ensitöiksemme kokeiltava Leivo herkkuja helposti -kirjan ostamisen jälkeen pestolla ja pinjansiemenillä maustettua focacciaa. Voi mitä herkkua! Peston ja pinjansiementen yhdistelmä toimii loistavasti mehevässä focacciassa.

Kirja vaikuttaa todelliselta leipojan unelmalta, sillä siitä löytyy leivonnaisia laidasta laitaan, suolaisista makeisiin, perinteisistä hieman erikoisempiin. Kirjasta löytyy vielä erikseen herkullinen osio suklaaleivonnaisista. Miltä maistuisi esimerkiksi oliivi-rucola-juustoleipä tai persilja-feta-oliivikiekot? Jälkiruokana tarjolla voisi olla puolestaan appelsiini-unikonsiemenkakkua appelsiinisiirapilla tai crème brûlée -torttua.

25 g hiivaa
1 tl hunajaa
2 dl lämmintä vettä
4 rkl oliiviöljyä
1-2 tl suolaa
6 dl vehnäjauhoja
1 dl pestoa, kotitekoista tai valmiina ostettua
2 rkl pinjansiemeniä

Murenna hiiva kulhoon ja kaada päälle kädenlämpöinen vesi. Liota hiiva veteen ja lisää sitten joukkoon hunaja, oliiviöljy, suola ja jauhot. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikinaa kelmun alla peitettynä lämpimässä noin tunnin ajan.

Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle noin 20x30 cm:n uunipannulle ja taputtele se käsin tasapaksuksi levyksi. Levitä pesto levylle ja ripottele päälle pinjansiemenet. Paista focacciaa uunin keskitasossa 200 asteessa 15-20 minuuttia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tuohon kirjaan olen minäkin jäänyt koukkuun... Luulin, että siellä olisi pelkkiä perusreseptejä, jotka tietenkin ovat jo hyllyssäni/vihoissani ja ajattelin antaa kirjan siskolleni, joka ei kovasti leivontaa ole harrastanut, mutta... tuolla tuo nököttää meidän hyllyssä eikä ehdi pölyttymään.

Anonyymi kirjoitti...

pestoleipä oli tosi herkkua, kiitos ohjeesta. Ainoa vaan että pinjansiemenet pongahteli pois leipää leikatessa, vaikka niitä painoin taikinaan.

Hanna Takala kirjoitti...

Näyttääpäs erinomaisen hyvältä. Taitaa mennä kokeiltavien listoille.