keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Focaccia

Elämämme ensimmäisen focaccian teon jälkeen ihastuimme kyseiseen leipään täysin. Emme ole tehneet focacciaa kuin alunperin hyväksi havaitulla ohjeella, kunnes nyt aakkosleivonnassa koitti F:n vuoro. Myös tällä ohjeella tehtynä leivästä tuli mainio.

25 g hiivaa
3 dl vettä
3 rkl oliiviöljyä
2 tl suolaa
7-8 dl vehnäjauhoja

Täyte
Oliiveja, aurinkokuivattuja tomaatteja tai kapriksia
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl yrttejä, kuten timjamia, rosmariinia ja oreganoa
1/2-1 rkl sormisuolaa

Murenna hiiva kulhoon ja kaada päälle kädenlämpöinen vesi. Liota hiiva veteen ja lisää sitten joukkoon oliiviöljy, suola ja jauhot. Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Kohota taikinaa liinan alla 1/2 tuntia.

Kaada taikina voidellulle noin 20x30 cm:n uunipannulle. Taputtele se käsin tasapaksuksi levyksi. Paina taikinaan haluamasi täytteitä ja valuta päälle oliiviöljyyn sekoitetut yrtit. Sirota pinnalle sormisuolaa. Kohota taikinaa vielä noin 15 minuuttia ilman leivinliinaa. Paista leipää uunin alatasolla 250 asteessa noin 15 minuuttia.

Ei kommentteja: