lauantaina, syyskuuta 29, 2007

Kotitekoiset hampurilaiset

Kotitekoiset hampurilaiset ovat loistava tapa herkutella. Hampurilaissämpylästä pihviin saakka itse tehdyt hampurilaiset syntyvät melko nopeasti ja niitä on helppo muunnella omien makumieltymysten mukaan. Sämpylöihin voi lisätä esimerkiksi tomaattipyrettä, pestoa tai erilaisia yrttejä. Pihvin voi puolestaan tehdä niin naudan, porsaan kuin broilerinkin jauhetusta lihasta lisäten erilaisia mausteita ja muita aineksia, kuten fetaa, aurinkokuivattua tomaattia, sientä, punajuurta ja mitä ikinä keksiikään.

Hampurilaissämpylät

3 dl vettä tai maitoa
25 g hiivaa
1 tl suolaa
4 dl puolikarkeita vehnäjauhoja
3 dl durumvehnä-
, graham-, hiivaleipä- tai ruisjauhoja
2 rkl sokeria
1 rkl öljyä

Pinnalle:
vettä tai maitoa
siemeniä, esimerkiksi
seesaminsiemeniä

Liuota hiiva kädenlämpöiseksi lämmitettyyn nesteeseen. Lisää suola ja öljy sekä jauhot ja alusta taikinaksi.
Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi. Leivo kohonnut taikina tangoksi, leikkaa se 10 palaan ja pyörittele paloista sämpylöitä. Kohota sämpylät leivinpaperin päällä uunipellillä peitettyinä kaksinkertaisiksi. Voitele sämpylät vedellä tai maidolla ja ripottele pinnalle siemeniä. Paista 225 asteessa 10-15 minuuttia.

Vinkki: Löysähköstä taikinasta tulee kuohkeammat sämpylät.

Limemajoneesi

1 keltuainen
1 1/4 dl rypsiöljyä
1 limen mehu
1/2 limen raastettu kuori
valkopippuria
suolaa

Sekoita kulhossa keltuaisen rakenne rikki. Lisää joukkoon sähkövatkaimella vatkaten vuorotellen öljyä ohuena nauhana ja limen mehua. Mausta valmis majoneesi suolalla ja valkopippurilla.


Fetalla ja aurinkokuivatulla tomaatilla maustetut jauhelihapihvit

100 g fetaa hienonnettuna
1/2 dl aurinkokuivattua tomaattia paloiteltuna
1 valkosipulinkynsi murskattuna
2 paahtoleivän viipaletta, joista reunat poistettu
400 g jauhelihaa
2 tl fenkolia

2 tl kuivattua persiljaa

1/4 tl pippuria
70 g tomaattipyrettä

Sekoita ainekset keskenään huolellisesti. Muotoile kostutetuin käsin pihvit. Paista pihvit öljyssä molemmin puolin, kunnes ovat kypsiä.

Kokoa hampurilaiset lisäten väliin haluamiasi täytteitä. Tarjoa hampurilaisten lisäkkeenä esimerkiksi myös Coleslaw-salaattia.

Ei kommentteja: