perjantaina, kesäkuuta 08, 2007

Raejuustoa munakoisorullissa tomaattikastikkeen kera

Taasen Sohvi tarjosi meille Keittokomeron kautta kokeilemisen arvoisen reseptin. Munakoiso on todella nyt löytänyt paikkansa sydämistämme, tai lähinnä kai vatsastamme. Ohje on alunperin kirjasta Kesäruokaa.

Tomaattikastike

1 sipuli silputtuna
4 valkosipulinkynttä murskattuna
2 tölkkiä (à 440 g) tomaattimurskaa
kourallinen basilikaa silputtuna
suolaa

mustapippuria
loraus balsamicoa
loraus hunajaa

Ruskista sipulit oliiviöljyssä ja lisää pannulle tomaattimurska, basilika ja mausteet. Anna kiehua miedolla lämmöllä sillä aikaa kun valmistat munakoisorullat.

Munakoisorullat


2 munakoisoa
3 rkl oliiviöljyä

Täyte:
1 prk raejuustoa
kourallinen raastettua parmesaania
1 kananmuna

1 tl oreganoa
mustapippuria
suolaa

Leikkaa munakoisot pituussuunnassa ohuiksi siivuiksi (noin 0,5-1 cm). Sivele viipaleet oliiviöljyllä ja levitä ne leivinpapetrilla vuoratulle pellille. Paista munakoisoviipaleita uunissa 200 asteessa, kunnes ne saavat hieman väriä ja pehmenevät. Nosta viipaleet jäähtymään, mutta jätä uuni päälle.

Valmista täyte sekoittamalla kaikki ainekset yhteen. Voitele uunivuoka ja levitä sen pohjalle kerros tomaattikastiketta. Valmista munakoisorullat laittamalla levään päähän nokare täytettä ja rullaamalla ne sitten tiukalle rullalle. Nosta tomaattikastikkeen päälle sauma alaspäin. Levitä loput tomaattikastikkeesta rullien päälle ja kuorruta juustoraasteella. Paista 200 asteessa noin 15 minuuttia tai kunnes ruskistuvat ja täyte sulaa.

Ei kommentteja: