torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Hunajainen jogurtti kaurapohjilla

Herkuttele kevyesti -opus tarjosi yhdelle lauantai-illalle makoisan jälkiruoan ohjeen. Ohjeen alkuperäinen nimi on kirjassa "kreikkalainen vaahto rapealla pohjalla", mutta tuo vaahto-nimitys on harhaanjohtava, sillä vaahdotusta ei tapahdu missään vaiheessa.

Kaurakeksit

2 rkl margariinia tai voita
1/2 dl kaurasuurimoita (itse käytimme kaurahiutaleita)
2 rkl vehnäjauhoja
1 rkl sokeria

Sulata rasva ja sekoita rasvan joukkoon kaurasuurimot, jauhot ja sokeri. Nosta neljä nokaretta leivinpaperin päälle pellille (me ahmatit teimme vain kaksi nokaretta). Kypsennä 200 asteessa uunin alaosassa noin 12 minuuttia. Anna jäähtyä.

Hunajainen jogurtti

4 kpl liivatteita
4 dl hunajajogurttia tai 4 dl maustamatonta jogurttia maustettuna 4 rkl:lla juoksevaa hunajaa

Liota liivatteita kylmässä vedessä noin 10 minuuttia. Purista vedestä ja sulata liivatteita kattilassa kuumalla levyllä tai mikrossa täydellä teholla (max. 800 W) 10-20 sekuntia. Kaada liivateliemi ohuena nauhana
jogurttiin koko ajan sekoittaen. Jäähdytä kylmässä noin tunti. Nosta jogurttia kaurapohjille ja asettele päälle hunajamelonikuutioita.

Itse käytimme maustamatonta jogurttia, jonka maustoimme hunajalla. Jos käyttää partaäijän kaltaista kiinteämpää jogurttia, ei liivatteita varmaan tarvitse lainkaan. Kannattaa muuten käydä katsastamassa reseptejä, joita löytyy Lindahls Mejeriprodukterin sivuilta.

Ohje on neljälle, mutta me söimme tosiaan tämän satsin kahdestaan, joten suosittelemme tekemään vieläkin reilumman annoksen, erityisesti kaurapohjia, jos syöjiä on useampi kuin kaksi.

Ei kommentteja: