tiistaina, kesäkuuta 05, 2007

Persikka-ansa

Omena-ansa on ollut oikein kehuttua herkkua, joten päätimme kokeilla vuorostaan persikka-ansaa. Persikkainen versio oli erityisesti Limen mielestä vieläkin herkullisempaa. Teimme persikka-ansan laakeampaan vuokaan, joten siitä tuli ohuempaa, enemmän piirakkamaista ja helposti tarjoilupaloiksi leikattavaa.


Pohja
4 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria
1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1 dl juoksevaa margariinia

Puoleen taikinasta
1 tlk (150 g) vaniljajogurttia
1 muna


Päälle
1/2 l säilykepersikkaa kuutioituna
500 g maitorahkaa
2 tl vanilliinisokeria
1 dl sokeria
3 munaa


Pinnalle
1/2 pohjataikinan muruseosta


Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon juokseva margariini. Jaa seos kahteen osaan ja sekoita toiseen puoleen jogurtti ja kananmuna. Kaada taikina, johon jogurtti on lisätty, piirakkavuokaan (halkaisija vähintään 30 cm ja korkeus 4 cm) tai laakeampaan vuokaan. Paloittele säilykepersikat ja ripottele ne pohjataikinan päälle.


Mausta rahka sokerilla ja vanilliinisokerilla ja lisää joukkoon kananmunat. Levitä rahkaseos persikkakuutioiden päälle. Ripottele pinnalle loput pohjataikinan muruseoksesta. Kypsennä 200 asteisen uunin alatasolla noin 40 minuuttia.


Ei kommentteja: