tiistaina, toukokuuta 15, 2007

Hyydytetty voileipäkakku

Maku-lehden verkkosivuilta löytyi ohje suvun suosikkivoileipäkakkuun, josta hieman muunnellun version maistuvuutta testasimme omalla suvullamme Limen syntymäpäivän kunniaksi. Hyvin maistui.

Sivujen mukaan voileipäkakun aktiivinen valmistusaika on 30 minuuttia ja passiivinen aika 4 tuntia. Näin me sen teimme:


400 g sekaleipää
1/2 dl maitoa tai kasvislientä
75 g voita

Täyte
6 liivatelehteä
250 g tuorejuustoa (esimerkiksi valkosipulin ja ruohosipulin yhdistelmä toimi hyvin)
2 dl kevytranskankermaa
350 g saunapalvikinkkua
1 dl suolakurkkua hienonnettuna
1 dl paprikaa silputtuna
1 tl pippurisekoitusta
1/2 tl suolaa
1/4 tl valkopippuria
1/2 dl suolakurkun lientä
2 dl kuohukermaa
1 paprika kuutioituna
1-2 suolakurkkua kuutioituna

Koristeluun
Tuoreita yrttejä, esimerkiksi basilikaa

Pingota 3 litran vetoiseen, halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuokaan leivinpaperi. Hienonna karkeaksi paloiteltu leipä monitoimikoneella rouheeksi. Leivästä ei tarvitse poistaa kuoria. Sulata voi ja sekoita se nesteen kanssa leipämuruihin.

Upota liivatelehdet likoamaan kylmään veteen 10 minuutiksi. Sekoita tuorejuusto, ranskankerma, hienonnettu kinkku, suolakurkku ja paprika sekä mausteet. Purista liivatteista ylimääräinen vesi pois ja liuota ne kiehuvan kuumaan suolakurkkuliemeen. Anna jäähtyä vähän ja sekoita liivateseos täytteeseen ohuena nauhana. Vatkaa kerma vaahdoksi ja kääntele se täytteen joukkoon.

Painele kolmasosa leipärouheesta vuoan pohjalle. Levitä sen päälle puolet täytteestä. Ripottele päälle kuutioitu paprika ja painele kevyesti päälle 1/3 leipärouheesta. Kaada loppu täyte vuokaan, levitä päälle kurkkukuutiot ja painele päällimmäiseksi leipärouhekerros.Peitä vuoka ja anna hyytyä viileässä vähintään 4 tuntia. Irrota panta hyytyneen kakun ympäriltä ja koristele kakku esimerkiksi basilikan lehdillä.

Alkuperäisessä ohjeessa korostetaan monitoimikoneen hyödyllisyyttä voileipäkakun teossa. Hienonna monitoimikoneella ensin leipä muruiksi, sitten kinkku, kurkut ja paprikat. Voileipäkakussa täyte saa olla hienorakenteista, jolloin täyte maustuu tasaisesti ja siitä on helppo leikata viipaleita.

Omat huomiot:
Kakku, erityisesti päällimmäinen leipämurukerros, oli melko murenevaista, joten nesteen ja rasvan määrässä ei kannata säästellä. Hieman enemmän nestettä leipämuruseoksen joukkoon olisi saattanut pitää myös ylimmän kerroksen paremmin kasassa.

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Passiivinen valmistusaika - onpa ihanasti sanottu :-)

Anonyymi kirjoitti...

Kuinka vanhaa leivän täytyy olla?