tiistaina, kesäkuuta 21, 2011

Helppo suklaapiirakka

Pirkan ohjeella valmistui helppo ja herkullinen suklaapiirakka yhtäkkiä yllättäneeseen makeanhimoon.

3 1/2 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
1/2 dl kaakaojauhetta (tummaa)
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1 tl vanilliinisokeria
2 dl piimää
150 g leivontamargariinia tai voita

Kuorrutus
5 rkl (n. 60 g) leivontamargariinia tai voita
3 rkl kaakaojauhetta (tummaa)
n. 4 dl (225 g) tomusokeria
4 - 5 rkl keitettyä kahvia

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Lisää piimä ja sulatettu, hieman jäähtynyt rasva. Sekoita vain sen verran, että ainekset sekoittuvat. Levitä taikina voideltuun halkaisijaltaan 30 cm:n piirasvuokaan ja paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 20 minuuttia.

Sulata rasva ja lisää joukkoon kaakaojauhe, tomusokeri ja kahvi. Levitä pehmeä kuorrute jäähtyneelle piirakkapohjalle. Koristele halutessasi esimerkiksi nonparelleilla tai suklaarouheella.

Ei kommentteja: