keskiviikkona, syyskuuta 23, 2009

Ropelopiirakka

Voi, tämän piirakan teosta on jo aikaa, mutta postaus on aina vain venynyt. Yksi syy siihen on se, että en pidä kuvattomien aikaansaannosten postaamisesta. Postaamme kuitenkin yleensä myös ne, sillä niidenkin ohjeet on saatava ainakin itselle tänne talteen.

Parasta tämän
Juhlattaren kakkublogista löytyneen piirakan teossa oli se, että se syntyi helposti ilman sähkövatkainta vain aineksia sekoittamalla.

Pohja
9 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
6 tl leivinjauhetta
300 g voita
2 munaa

Täyte
4 dl rahkaa (tai kermaviiliä)
3 munaa
1 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
mansikoita ja mustikoita

Sekoita vehnäjauho, sokeri ja leivinjauhe. Nypi käsin pehmeä voi jauhojen sekaan muruseokseksi. Ota seosta 1/3 talteen päällystä varten. Lisää munat pohjataikinaan. Taputtele pohja leivinpaperin päälle uuninpellille käyttäen apuna tarvittaessa vehnäjauhoja.

Asettele marjat piirakan päälle. Sekoita täytteen aineet keskenään ja levitä pohjan päälle. Ripottele loppu muruseos päälimmäiseksi.

Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuuttia, kunnes piirakan reunat ja muruseospäällinen on saanut hieman väriä.

Ei kommentteja: