maanantaina, helmikuuta 04, 2008

Sitruunainen anjovisrisotto

Sitruunaisuus saa jatkoa, sillä sitruunaisen risoton ja sitruunaisen pastan herkullisuuden todettuamme emme voineet olla tekemättä Pirkan sitruunaista anjovisrisottoa. Tämäkin oli niin herkullista, että jatkossakin haaviimme tarttuun ihan varmasti erilaiset sitruunaiset ohjeet.

6 dl vettä
kasvis-/kalaliemikuutio
4 dl risottoriisiä
2-3 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 rkl oliiviöljyä
1 1/2 dl kuivaa valkoviiniä
2 dl vispikermaa
1/2 dl sitruunanmehua
10 anjovisfileetä
2 rkl kapriksia
1/2 dl hienonnettua tuoretta persiljaa
parmesaanijuustoa

Kuumenna kala-/kasvisliemi
kattilassa. Hienonna sipulit ja valkosipulinkynnet ja kuullota ne kuumassa öljyssä toisessa kattilassa. Sekoita sipulien joukkoon riisit ja kuullota ne läpikuultaviksi. Lisää joukkoon valkoviini ja sitruunanmehu ja kun neste on imeytynyt riisiin, lisää kauhallinen kuumaa kala-/kasvislientä. Sekoita ja anna riisien hautua miedolla lämmöllä. Lisää lientä aina kauhallinen kerrallaan, kun edellinen kauhallinen on imeytynyt ja sekoita riisiä hyvin.

Kun liemi on haudutettu riisiin, lisää joukkoon kerma, hienonnetut anjovisfileet sekä kaprikset. Anna hautua vielä noin 10 minuuttia välillä sekoittaen. Ripottele risoton joukkoon persiljaa ja raasta vielä annosten päälle parmesaania.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Vaikuttaa herkulliselta! :)