keskiviikkona, marraskuuta 28, 2007

Marjainen leipä

Kotiliedestä jokunen vuosi sitten revitty ohje saunaillan marjaleivästä tarjoaa mukavan vaihtoehdon suolaiselle leivälle tai jopa marjapiirakalle. Tätä voisi nimittääkin pikemmin piirakaksi kuin leiväksi, mutta sitä, onko kyseessä suolainen vai makea leivonnainen, emme osaa sanoa; mukana kun on sekä suolaa että sokeria. Marjaleipä on selvästi kevyempi vaihtoehto kuin perinteisesti muropohjaan tehty piirakka. Oikein mukavaa ja maistuvaa arki-illan syömistä. Kokeilemisen arvoista.

Pohja
1 1/2 dl +40-asteista vettä
1/4 tl suolaa
1 1/2 tl hedelmäsokeria
1 pss kuivahiivaa
2 1/2 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl kauralesettä
2 rkl öljyä

Täyte
1 1/2 dl paistonkestävää hilloa tai marmeladia
2 dl vadelmia
1 dl mustaherukoita
1 1/2 dl punaherukoita

Sekoita reilusti kädenlämpöiseen veteen suola ja hedelmäsokeri. Sekoita kuivahiiva jauhoihin ja lisää nesteeseen. Lisää joukkoon vielä kauraleseet ja öljy. Taputtele taikina piirakkavuokaan tai leivinpaperilla vuoratulle uunipannulle ohueksi. Jätä taikinaa hieman yli reunojen.

Levitä pohjan päälle hillo/marmeladi ja ripottele päälle marjat. Käännä taikinasta muutaman sentin reunat täytteen päälle. Anna leivän kohota uunin lämpeämisen ajan. Paista 200-225 asteessa 20-30 minuuttia.

Ei kommentteja: