sunnuntaina, marraskuuta 11, 2007

Baileys-juustokakku

Pastanjauhajien lukijan Johannan ohje baileys-juustokakusta on päässyt monessa keittiössä kokeiluun joko sellaisenaan tai hieman sovellettuna. Me toteutimme tämän jumalaisen hyväksi juustokakuksi nimetyn aavistuksen muunneltuna versiona. Kävipä niin, että tomusokeri loppui kesken ja jouduimme turvautumaan osittain tavalliseen sokeriin. Vaikka sokerin kokonaismäärä jäi vähäisemmäksi kuin alkuperäisessä ohjeessa, meidän makuumme kakusta tuli sopivan makea.

Pohja
50 g voita sulatettuna
10 digestive-keksiä murskattuna

Sekoita sulatettu voi murskattuihin kekseihin. Painele seos voidellun irtopohjavuoan pohjalle. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi.

Täyte
2 1/2 dl vispikermaa
250 g mascarponea
50 g maustamatonta tuorejuustoa
1 1/2 dl tomusokeria
1/2 dl sokeria
4 tl vaniljasokeria
1 dl baileysia
3 liivatelehteä

Liota liivatelehtiä kymmenisen minuuttia kylmässä vedessä. Vaahdota kerma ja sekoita joukkoon mascarpone, tuorejuusto ja sokerit varovasti käännellen. Kuumenna baileys kiehuvaksi ja liuota vedestä pois puristetut liivatelehdet likööriin. Sekoita liivateliemi huolellisesti muiden ainesten joukkoon ja kumoa täyte pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa mielellään yön yli.

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Aivan loistavaa etta maistui! Seuraavana kokeilulistalla on samalainen kakku mutta Argentiinasta ostamastani kinuskilikoorista vai miten Dulce de Leche nyt sitten oikein suomennetaan...

Kun kerran kokataan niin silloin kokataan kunnolla kunnon aineista!

Anonyymi kirjoitti...

Juuri niin, kokatessa ei käytettävistä raaka-aineista kannata tinkiä :)

Anonyymi kirjoitti...

kerran erään "voi eimtomusokeri loppui kesken" kriisin aikana neuvokas poikaystävä keksi, että tomusokeria voi tehdä itse. Normaalia sokeria tehosekoitimeen ja muutama surraus, ja voila, tomusokeri valmista. En uskonut, että toimii, ennenkuin itse näin. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Joskus muistaakseni luin tuon tomusokerireseption Bamix-sauvasekoittimen reseptikirjasta, siis ei sauvasekoittimella sinallaan mutta sellaisella leikkurilla saa katevasti. Tomusokeria tosiaan kannattaa kayttaa jalkkareihin, pehmeampi maku, tosin sen puuttuessa ihan tavallinenkin kay... Makeaa se on kuitenkin.

Paula kirjoitti...

Hei!
Kokeilin Baileyskakkua ohjeellasi ja linkitin sen omaan puuhastelublogiini. Kiitokset hyvästä ohjeesta!