perjantaina, elokuuta 10, 2007

Grillattu rypälepizza

Ihastuimme Jamien rosmariinirypälecalzoneihin niin, että rosmariinilla, pinjansiemenillä ja viinillä ryyditettyjä rypäleitä kokeiltiin myös grillattuihin pizzoihin ricotan kera. Ja hyvää oli taas.

Jamien mukaan rosmariinirypälepizzat käyvät hyvin aamupalaksi tai jälkiruoaksi, mutta mielestämme käyvät myös esimerkiksi lounaana, sillä ovat kuitenkin melko tuhtia syötävää.

PS Olemme olleet viikon nyt lomalla ja loma on ilmeisesti tehnyt tehtävänsä, sillä emme ole enää selvillä päivistä. Huomasimme juuri, että tämän viikon postauksisssa on päivämäärävirhe; tänään eläisimme ikään kuin jo 11. päivää. Asia korjattu ja olemme palanneet 10. päivään.

Ei kommentteja: