lauantaina, kesäkuuta 30, 2007

Lime-kookosmarinoitu broileri ja perunasalaatti

Kannoimme juhannukseksi kassillisen ruokaohjeita mökille, sillä taitomme ei ole vielä kehittynyt niin pitkälle, että voisimme kehitellä näitä ohjeita ilman minkäänlaista ohjenuoraa. Monesti kyllä käy niin, että ohjeita ei orjallisesti noudateta, vaan niitä sovelletaan omien mieltymysten mukaan. Tämäkin marinadi broilerille syntyi Yhteishyvän Ruokalehden (7/01) inspiroimana.


Lime-kookosmarinoitu broileri

2 broilerin fileepalaa

Marinadi:
2 dl kookosmaitoa
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 tl suolaa
1 limetin mehu
rouhittua mustapippuria

Sekoita marinadin ainekset ja upota lihat marinadiin. Anna maustua viileässä 3-4 tuntia. Valuta pois liika marinadi ja grillaa broileri kypsäksi.

Otimme osan marinadista talteen ennen broilerin upottamista ja marinoimme samalla marinadilla myös herkkusieniä. Marinoitumisen jälkeen sienet, joiden päälle rouhittiin vielä suolaa ja pippuria, kypsennettiin folionyytissä grillissä.

Perunasalaatti (4 annosta)

4 keitettyä perunaa
1 maustekurkku
1 paprika
1 tlk ananaspaloja
1 prk raejuustoa

Kastike:
1 prk kermaviiliä
1 rkl sinappia
1/2 tl suolaa
1/4 tl rouhittua mustapippuria
valkosipulia puristettuna/valkosipulijauhetta

Kuutioi keitetyt, kuoritut ja jäähtyneet perunat, maustekurkku ja paprika. Sekoita joukkoon valutetut ananaspalat ja raejuusto. Valmista kastike sekoittamalla ainekset yhteen ja lisää se salaatin joukkoon. Anna maustua hetki kylmässä ennen tarjoilua.

Ei kommentteja: