maanantaina, huhtikuuta 30, 2007

Makuja Riikasta, osa 2: juomat

Riikassa nautimme ruokakulttuurin lisäksi myös hieman erilaisesta juomakulttuurista kuin koto-Suomessa.

Riian mustaa balsamia piti saada maistaa jo ensimmäisenä iltana ja korkkasimmekin hotellihuoneemme minibaarista pienen balsamipullon. Rigas Melnais Balzams on perinteinen paikallinen yrttilikööri, joka on nimitetty myös koko Latvian kansallisjuomaksi. Likööri maistui niin hyvin, että toimme sitä myös tuliaisena Suomeen. Liköörin on kehuttu olevan hyvää niin paljaaltaan kuin esimerkiksi mustaviinimarjamehun kanssa, joten aiommekin lähitulevaisuudessa testata, pitääkö jälkimmäinen väite paikkansa.

Riikassa on kahviloita varmaan lähestulkoon yhtä
paljon kuin ravintoloitakin.
Testasimme lomamme aikana Double Coffee - ja Emihla Gustava Shokolahde -ketjun kahviloita. Molemmat tarjosivat hyvät kahvit, cappuccinot ynnä muut juomat. Double Coffee:sta sai sekä suolaista että makeaa purtavaa, Emihla Gustava Shokolahde on keskittynyt pelkästää makeisiin ja suklaisiin herkkuihin.


Ruoan kanssa joimme useimmiten paikallisen tavan mukaisesti olutta. Todennäköisesti neljän päivän aikana joimme olutta enemmän kuin yhteensä aikaisemmin elämässämme, sillä emme ole lainkaan oluen ystäviä. Latvialainen olut kuitenkin maistui ihan mukavalta paikallisen ruoan kanssa. Aldariksen, joka on suurin paikallinen olutvalmistaja, olutta tuli maistettua, mutta lisäksi maistelimme myös muista pienempien ja jopa ravintoloiden omien panimoiden oluita.

Kävimme ihailemassa näkymiä Riikan kaupunkiin Hotel Reval Latvijan Skyline-baarista käsin coctaileja nautiskellen. Näkymät kaupungin ylle olivat huikaisevat ja baari itsessäänkin oli tyylikkäästi sisustettu ja viihtyisä.

Lime nautti raikkaan ja kirpeän
Caipirinhan, joka
valmistetaan cachacasta, limetistä, sokerista ja jäästä. Pippuri puolestaa siemaili pehmeän marjaisan mansikkadaiquirin, johon tulee vaaleaa rommia, sokeria, mansikkasurvosta ja sitruunamehua.

Ei kommentteja: