keskiviikkona, elokuuta 29, 2007

Mansikkamisu

Limepippurin keittiössä on alkanut taas arkinen aherrus. Arki on lähtenyt vauhdikkaasti rullaamaan upean loman jälkeen. Kreikka ei pettänyt meitä taaskaan, sillä lomalla saimme nauttia muun muassa merituulen vilvoittamasta auringonpaisteesta, rennon letkeästä ja leppoisasta tunnelmasta, upeista maisemista, kreikkalaisen keittiön herkuista ja ihanista luonnon tuoksuista.

Ennen lomaamme vietimme hääpäiväämme, johon löysimme Koti ja Keittiö -lehden suuren leivonta- ja jälkiruokakilpailun jaetulta kolmannelta sijalta Kirsi Jussilan ohjeistaman sopivan kesäisen herkun. Kuten lehdessä kuvataankin, mansikkamisu oli raikasta ja rakenteeltaan pehmoista kuin pumpuli. Tätä tehdään meillä kyllä toistekin!

Pohja
2 munaa
3/4 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 rkl kaakaojauhetta

Täyte
2 dl kuohukermaa
250 g maitorahkaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
2 tl vaniljasokeria
1 dl tomusokeria
1 1/2 dl-2 dl kohmeisia pakastemansikoita
(1 rkl metsämarjalikööriä)

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne siivilöiden vaahtoon. Jaa taikina kahteen kulhoon ja lisää toiseen kaakaojauhe hyvin sekoittaen. Levitä taikinat erikseen uunipellille leivinpaperin päälle suorakaiteen muotoisiksi levyiksi. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa suklaalevyä noin 6-7 minuuttia ja vaaleaa levyä noin 8 minuuttia.

Vaahdota kerma ja lisää joukkoon muut täytteen ainekset. Mansikoita voi halutessaan hieman soseuttaa tai survoa. Sekoita täyte tasaiseksi.

Leikkaa vaalea kakkulevy sopivan kokoiseksi käyttämäsi tarjoiluvuoan mukaan. Pane levy vuoan pohjalle ja levitä täytettä levyn päälle. Leikkaa suklaakakkulevystä samanlainen pala ja aseta se vuokaan täytteen päälle. Levitä taas täytettä päälle. Voit tehdä vain pari tai useamman kerroksen. Levitä päällimmäiseksi kuitenkin täytettä ja koristele pinta esimerkiksi mansikkaviipaleilla ja rouhitulla roseepippurilla.

Meidän tekeleessä pohjalevyt olivat liian pienet täytteen määrään nähden, mutta loppu täyte kävi kyllä kaupaksi suoraan kulhosta lusikoiden, sillä se oli namia.

4 kommenttia:

Aurinkotuuli kirjoitti...

Wau, täällähän on vaikka mitä kokeilemisen arvoista!! Hieno sivusto teillä, kertakaikkiaan. Jatkakaa samaan malliin:D!

oliivia kirjoitti...

tervetuloa takaisin lomalta, teitä onkin jo kaipailtu :)!
Ihanan kuuloinen jälkiruoka tosiaan, ja näyttääkin unelmankevyeltä!

Pippuri kirjoitti...

Aurinkotuuli ja Oliivia, kiitos kauniista sanoista! :) Pyrimme jatkamaan valitsemallamme tiellä, joskin Pippuri on todella huolestunut Limen BB-addiktion vaikutuksesta keittiömme ja blogimme toimintaan...

Meri, Helsinki kirjoitti...

Tervehdys! Hiiteen se BB ;-) Saatan tehdä tätä kakkua tulevaksi viikonlopuksi Svinhufvudin kaveriksi ja olisi pari kysymystä: monellekohan hengelle kakusta piisaa? Ja käytittekö metsämansikkalikööriä täytteessä? Maistuiko kovin alkohomaaliselta? Tiedossa perhejuhla jossa lapsiakin, ja mietin vain. Mukavaa jos jaksatte vastailla, hauskoja ohjeita teillä. :-)