tiistaina, elokuuta 07, 2007

Juustotäytteiset munakoisot rucolakastikkeella

Olemme kesän aikana grillanneet useahkosti munakoisoa ja yksi käypä lisäkeruoka esimerkiksi grillatulle lihalle ovat juustoiset munakoisoviipaleet, joiden kaveriksi sopii varsin mainiosti rucolakastike.

Juustotäytteiset munakoisotornit

munakoisoa
suolaa
juustoa (esimerkiksi brie, halloumi, feta tai mozzarella)
makeaa chilikastiketta
öljyä
mustapippuria rouhittuna

Viipaloi munakoisot noin 1 cm:n paksuisiksi kiekoiksi. Ripottele viipaleille kevyesti suolaa, anna maustua noin 15 minuuttia ja pyyhi pinnat sitten talouspaperilla. Viipaloi juusto ja peitä juustoviipaleilla puolet munakoisoviipaleista. Lorauta päälle halutessasi tilkka makeaa chilikastiketta ja asettele päälle vielä munakoisoviipale. Kiinnitä torni hammastikulla, voitele pinnat öljyllä ja mausta mustapippurilla. Grillaa munakoisotorneja molemmilta puolilta viitisen minuuttia. Tarjoa rucolakastikkeen kanssa.

Rucolakastike

50 g rucolaa
1 valkosipulinkynsi murskattuna
1/2 dl öljyä
2 rkl viinietikkaa
2 rkl vettä
1/2 tl suolaa

Hienonna aluksi rucola esimerkiksi sauvasekoittimella ja lisää sitten joukkoon muut ainekset sekoittaen kastike tasaiseksi.

2 kommenttia:

oliivia kirjoitti...

Aah, herkullisen näköistä ja kuuloista. Meillä ei olekaan munakoisoa koskaan käytetty eikä maisteltu. Olen vähän arastellut sen kitkerää makua?
Ehkä tuo suolaaminen auttaa siihen?
Näitä pitää kyllä kokeilla.

Pippuri kirjoitti...

Oliivia, kiitos kommentistasi! Suolaamisen tarkoituksena olisi juuri poistaa tuota kitkeryyttä, mutta ilmeisesti nykylajikkeet eivät useinkaan ole kitkeriä ja tämän vuoksi monet ovatkin sitä mieltä, että suolaaminen on tarpeetonta. Mekään emme aina "itketä" koisoja, eikä kitkeryyttä ole ollut huomattavissa.