lauantaina, huhtikuuta 28, 2007

Perunarieskat

Tänään teki mieli tehdä jotakin helppoa ja yksinkertaista vatsantäytettä aamupäiväksi, joten kokeilin Raision sivuilta löytyvää perunarieskaa. Alkuperäisen ohjeen mukaan taikinasta tulee 4 isoa tai 12 pientä rieskaa. Itse tein taikinasta 9 rieskaa.

2 1/2 dl vettä
2 1/2 dl maitoa
1 ps (80 g) perunahiutaleita
1 tl suolaa
3 dl ohrajauhoja
2 dl vehnäjauhoja

Mittaa vesi ja maito kulhoon. Sekoita joukkoon perunahiutaleet, suola, munat sekä ohra- ja vehnäjauhot. Sekoita tasaiseksi taikinaksi. Jaa taikina haluamasi kokoisiin kasoihin pellille leivinpaperin päälle. Ripottele pinnalle vähän jauhoja ja taputtele mataliksi, vajaan 1 cm:n paksuisiksi rieskoiksi. Pistele rieskat haarukalla.

Paista uunin keskitasolla 250 asteessa 10-15 minuuttia, kunnes pinta on hieman saanut väriä. Pippurin tekemät rieskat maistuivat hyvin myös Limelle. Erityisen hyviä ovat vielä lämpöisinä syötäessä. Seuraavaksi ajattelimme tehdä rieskoista vieläkin ohuempia, jotta ne voi täyttää jollakin herkullisella täytteellä ja kääriä rullalle.

Ei kommentteja: