Synttäritarjottavista vielä mansikka-daimkakullisen verran asiaa.
Pasta-broilerisalaatti currykastikkeen kera oli tarkoitus myös postata, mutta nyt olemme jo harmiksemme unohtaneet tarkalleen, mitä salaattiin laitettiin. Ainesosina oli muistimme mukaan rucolaa, jäävuorisalaattia, sydänpastaa, paistettuja broilerin fileitä, tomaattia ja persikkaa sekä lisäksi tarjolla erikseen aurajuustoa, fetaa ja punasipulia. Kastike tehtiin tämän mukaan.
Nasulla kruunattu mansikka-daimmoussekakku tehtiin yhdistäen Hellapoliisin daimmousseohje ja tämä jo useampaan kertaan hyväksi havaittu mansikkamousseohje.

Pohja
200 g Rainbow'n tummia täytekeksejä muruina
noin 50 g margariinia tai voita sulatettuna
Daimmousse
2,5 dl vispikermaa
130 g valkosuklaata
250 g maitorahkaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
2 rkl sitruunamehua
1 1/2 isoa daimia
Mansikkamousse
2 liivatelehteä
2,5 dl vispikermaa
200 g mansikoita
1/2 dl tomusokeria
Murenna keksit ja sekoita joukkoon sula rasva. Aseta reunavuoka tarjoilulautaselle ja painele keksiseos tasaiseksi pohjaksi.
Daimmoussea varten liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Murskaa daimit. Vaahdota kerma, mausta sokereilla ja lisää joukkoon rahka. Sulata suklaa ja kääntele se yhdessä sitruunamehun ja daimmurskan kanssa vaahdon joukkoon. Liuota vedestä pois puristetut liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja lisää neste ohuena nauhana seokseen koko ajan sekoittaen.
Mansikkamoussea varten liota liivatelehtiä kylmässä vedessä. Soseuta mansikat ja mausta tomusokerilla. Liuota vedestä pois puristetut liivatelehdet tilkkaan kiehuvaa vettä ja lisää neste ohuena nauhana mansikkasoseeseen koko ajan sekoittaen. Vaahdota kerma ja sekoita se varovasti käännellen mansikkaseokseen.
Kaada pohjan päälle daimmousse ja sitten mansikkamousse. Anna kakun hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään. Irrota kakku reunavuoan reunoista ja poista vuoka. Koristele haluamallasi tavalla.
Vihdoinkin saamme aikaiseksi kirjoitella synttärikekkereiden päätarjottavasta eli 1-vuotiskakusta. Täsmällistä ohjetta kakkuun on vaikea antaa, sillä sovelsimme Kinuskikissan ohjeita suurentamalla ainesten määrää. Taisimme suurentaa hieman liikaakin, sillä täytteitä jäi reilusti ylikin. Ylimääräisistä mousseista koottiin herkkuannoksia laseihin keksimurskan kanssa.
Kakkupohjaksi tehtiin jo loistavaksi todettu suklaakakkupohja. Tämänkertainen pohja tehtiin gluteenittomista jauhoista ja niiden ansioista kakkupohjasta tuli vieläkin herkullisempi kuin aikaisemmin. Kakun väliin teimme kolminkertaiset annokset Kinuskikissan mustikka- ja valkosuklaamoussea.
Pohja
200 g voita tai margariinia
4 ¾ dl sokeria
4 munaa
2 ¾ dl vehnäjauhoja
2 dl perunajauhoja
4 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 ½ tl vaniljasokeria
2 dl tummaa kaakaojauhetta
4 dl lämmintä maitoa
Vaahdota voi ja sokeri ja lisää munat yksitellen vaahdon joukkoon vatkaten. Vatkaa hitaasti joukkoon puolet keskenään sekoitetuista kuivista aineista. Lisää tämän jälkeen vuorotellen pienissä erissä loput kuivat aineet ja lämmin maito.
Huomioithan, että taikinaa tulee iso annos eli varaa todella iso kulho tai tee taikina kahdessa erässä.
Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun halkaisijaltaan noin 14 cm:n ja 26 cm:n irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 50-60 minuuttia. Anna kakkupohjien jäähtyä ja leikkaa isompi kolmeen osaan ja pienempi kahteen osaan.
Vaahto
3 prk Flora Vispiä (20 %)
9 munaa
2 1/4 dl sokeria
Mustikkamousse
vajaa 1/2 vaahdosta
1 1/2 tlk rahkaa
4 1/2 dl mustikoita
9 liivatetta
Valkosuklaamousse
reilu 1/2 vaahdosta
300 g valkosuklaata
6 liivatetta
Laita yksi levy tarjoilulautaselle ja kostuta se vaniljasokerilla maustetulla maidolla. Laita kakkulevyn ympärille irtopohjavuoan reuna, jotta saat kasattua kakun helpommin.
Vaahdota toisessa kulhossa kerma ja vatkaa toisessa kulhossa vaahdoksi munat ja sokeri. Sekoita kerma varoen munavaahdon joukkoon. Laita kaikki liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Valmista ensin mustikkamousse. Laita kulhoon rahka ja kaada päälle suunnilleen puolet vaahdosta. Survo mustikoita haarukalla niin, että saat erotettua muutaman ruokalusikallisen mehua. Kiehauta mehu kattilassa ja liuota joukkoon liivatteet. Sekoita liivatemehu ja mustikat rahkavaahdon joukkoon. Kaada mousse pohjalevyn päälle, nosta päälle toinen pohjalevy ja kostuta.
Valmista sitten valkosuklaamousse. Sulata valkosuklaa ja kun se on jäähtynyt, sekoita se lopun vaahdon joukkoon. Lämmitä pari ruokalusikallista vettä kiehuvaksi ja liuota siihen liivatteet. Sekoita liivateseos vaahtoon. Kaada valkosuklaamousse vuokaan, nosta päälle viimeinen iso pohjalevy ja kostuta.
Tee ison kakkupohjan päälle pieni kakku samaan tapaan. Aloita kokoaminen laittamalla pienen irtopohjavuoan reunat haluamaasi kohtaan isoa kakkupohjaa ja laita alimmaiseksi kerrokseksi mustikkamoussea. Sen jälkeen pohjalevy, kostutus ja päälle valkosuklaamousse ja pohjalevy ja kostutus. Anna kakun hyytyä kylmässä yön yli.
Irrota vuoan reunat kakusta varovasti veitsellä ja nosta reunat pois. Muotoile kakun reunoja tarvittaessa veitsellä. Koristele kakku haluamallasi tavalla. Meillä kakku kuorrutettu valkoisella ja pastavärillä vaaleanpunaiseksi värjätyllä kermavaahdolla sekä koristeltuna marsipaanikukkasin ja -numerolla.
Harmiksemme unohdimme ottaa edustavan kuvan itse kakun sisältä, mutta alla on kuitenkin jämäpala kuvattuna, jotta saa hieman tuntumaa siitä, millaiset kerrokset sieltä löytyivät. Täytteitä oli siis parin sentin kerrokset joka välissä.

Suolaista tarjottavaa synttärikekkereillä edusti muun muassa kinkkuhyydykekakku, jonka alkuperäinen ohje on peräisin Katariinan keittiöstä. Me teimme pienin muutoksin.
Pohja
reilu 300 g vuokaleipää, esimerkiksi ruispaahtoleipää
noin 100 g juoksevaa kasviöljyvalmistetta
loraus maitoa
Täyte
8 liivatelehteä
300 g kinkkua
1-2 mauste- tai suolakurkkua
1 paprika
2 dl ranskankermaa
2 dl kermaviiliä
2 tl Provencen yrttimaustetta
2 rkl sinappia
1 tl sokeria
½ tl sitruunapippuria
suolaa
Hienonna leipä kuorineen monitoimikoneessa, sekoita joukkoon rasva ja loraus maitoa. Pingota irtopohjavuoan reunojen ja pohjan väliin voipaperi ja levitä puolet leipäseoksesta pohjalle ja taputtele pohja tiiviiksi.
Pilko kinkku, paprika ja kurkku pieniksi kuutioiksi. Sekoita ranskankerma ja kermaviili, mausta seos ja lisää pienityt kuutiot joukkoon. Tarkista vielä maku ja lisää tarvittaessa suolaa ja mausteita.
Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin 5 minuuttia. Kuumenna tilkka vettä ja liuota vedestä pois puristetut liivatteet kuumaan vesitilkkaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan sekoittaen.
Kaada pohjan päälle puolet täytteestä ja tasoita. Levitä täytteen päälle loput leipäseoksesta, taputtele kerros tasaiseksi ja levitä päällimmäiseksi loput täytteestä. Tasoita pinta, peitä vuoka kelmulla ja anna hyytyä jääkaapissa yön yli.
Koristele mieleiselläsi tavalla.
Täällä esiteltiin maailman parhaiden suklaapalojen ohje ja olihan meidänkin niitä kokeiltava. Kerrassaan mainioita olivat.
Pohja
2½ dl vettä
200 g margariinia
4 rkl tummaa kaakaojauhetta
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
5 dl sokeria - laitoin noin 4 dl
2 tl vanilliinisokeria
1½ tl soodaa
1 dl bulgarianjogurttia
2 munaa
Kuorrutus
2 rkl kahvia
100 g margariinia
1 rkl kaakaojauhetta
n. ½ pkt tomusokeria - laitoin noin 4 dl
nonparelleja
Kiehauta vesi, margariini, kaakaojauhe ja suola kattilassa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää jäähtynyt margariiniseos siihen. Lisää joukkoon munat ja jogurtti sekoittaen taikina esimerkiksi puuhaarukalla tasaiseksi. Levitä taikina pellille ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
Kuorrutusta varten kiehauta margariini, kahvi ja kaakaojauhe kattilassa ja sekoita tasaiseksi. Ota kattila pois levyltä ja lisää joukkoon tomusokeri. Sekoita kuorrute tasaiseksi ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Koristele suklaapalat vielä halutessasi nonparelleilla.
Nyt päästään vihdoinkin purkamaan 1-vuotissynttäritarjottavien ohjeita ja kuvasatoa. Muutama viikko on taas kiitänyt ohitse niin, että sitä ei ole huomannutkaan. Sitä se töihinpaluu teettää.
Prinsessamme synttäreillä tarjolla olimansikkamarenkejatäytekakkua suklaapohjalla sekä mustikka- ja valkosuklaamousselladaim-mansikkahyydykekakkuasuklaapalojasydänvaahtokarkkejavaaleanpunaiseen teemaan sopivia pikkuleipiäkinkkuhyydykekakkua
pasta-broilerisalaattia currykastikkeella
auringonkukkasarvileipää
Mansikkamarenkien ohjeen tarjosi Open Café. Marenkien teko oli mukavaa ja helppoa, vaikka aikaa toki piti varata, sillä marenkien piti kovettua uunissa lähes kolme tuntia.
(noin 2 pellillistä)
6 valkuaista
6 dl tomusokeria
6 dl mansikkatomusokeria
2 tl omenaviinietikkaa
Erottele valkuaiset keltuaisista ja lisää valkuaiset kulhoon. Lisää 2 dl tomusokeria siivilän läpi valkuaisten joukkoon ja vatkaa muutama minuutti. Lisää loput tomusokerista siivilän läpi ja vatkaa vielä noin 5 minuuttia. Lisää omenaviinietikka ja jatka vatkaamista vielä hetki. Pursota leivinpaperilla vuoratulle pellille ruusukkeita ja paista kiertoilmalla 80 asteessa noin 2,5 tuntia.
Haaveena Kahvila tarjosi herkullisen marenkisen ja marjaisen ohjeen joko muffinsseille tai piirakalle. Teimme tällä kertaa muffinsseja, mutta tästä on ehdottomasti kokeiltava tehdä myös piirakka.
(noin 15 muffinssia)
Pohja
100 g margariinia tai voita
3/4 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl vehnäjauhoja
1/2 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 dl maitoa
Päälle
2 valkuaista
1 1/2 dl sokeria - laitoin noin 1 dl
1 tl vaniljasokeria
noin 3 dl marjoja
(Pinnalle mantelilastuja)
Vaahdota rasva ja sokeri. Sekoita joukkoon keltuaiset. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan yhdessä maidon kanssa. Jaa taikina muffinivuokiin tai levitä pyöreään piirasvuokaan.
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja lisää sokeri koko ajan vatkaten. Mausta vaniljasokerilla. Sekoita marjat varovasti marenkiseokseen. Mikäli käytät pakastemarjoja, voit lisätä joukkoon 1/2 rkl perunajauhoja, jotta marjat eivät valu paistamisen aikana.
Jaa marenki muffinivuokiin tai levitä piirakkapohjan päälle. Ripottele pinnalle halutessasi mantelilastuja. Paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.