torstaina, elokuuta 28, 2008

Pellillinen kaurakuituleipää

Leipää on valmistunut keittiössämme taas tasaiseen tahtiin. Loistavan kuohkean ja mehevän pellileivän ohje löytyi Myllyn Parhaan sivuilta. Ensimmäisellä kerralla kokeilimme tehdä leivän appelsiinimehuun, mutta appelsiinin maku tuli mielestämme liikaa esiin. Toisella kerralla teimme leivän piimään ja se oli maultaan huomattavasti parempaa. Leivän koostumus houkuttelee mehevyydellään tekemään tätä jatkossakin.

6 dl piimää (tai omena- tai appelsiinituoremehua)
50 g hiivaa
5 dl neljän viljan hiutaleita
1 dl kolmen viljan leseseosta
(½ dl auringonkukansiemeniä)
2 tl suolaa
2-3 rkl siirappia
½ dl öljyä
6 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen nesteeseen, lisää hiutaleet, leseet (ja siemenet). Jätä seos peitettynä lämpimään paikkaan noin 15 minuutiksi ja lisää sitten loput ainekset ja alusta pehmeäksi taikinaksi.

Kaada ja levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle reunalliselle uunipellille. Ripottele pinnalle hiutaleita. Kohota peitettynä lämpimässä paikassa 1/2-1 tuntia. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 15-20 minuuttia.

keskiviikkona, elokuuta 27, 2008

Tonnikala-pastalaatikko

Erilaiset uunissa valmistuvat ruoat ovat nyt suosiossamme ja Yhteishyvän Ruokamaailman 5/07 ohjeistama tonnikala-pastalaatikko valmistui hieman sovellettuna lähes itsekseen. Ohje vaikuttaa myös varsin muuntelukelpoiselta. Seuraavaksi täytyy kokeilla käyttää laatikkoon jotakin muuta kastikeainesta tai maustettua tonnikalaa.

400 g pastaa
2 prk tonnikalaa (öljyssä)
1 pss punaviinikastikeaineksia
2 dl ruokakermaa
2 1/2 dl vettä
1 tl sitruunapippuria
1/2 tl suolaa
1 rkl kuivattua tilliä

Keitä pasta kypsäksi. Valuta tonnikala öljystä ja sekoita uunivuossa kypsän pastan kanssa. Sekoita keskenään punaviinikastikeainekset, ruokakerma, vesi ja mausteet. Tarkista maku, lisää mausteita tarvittaessa ja kaada liemi vuokaan. Paista laatikkoa 200 asteessa 30 minuuttia.

maanantaina, elokuuta 25, 2008

Omenainen keikauskakku

Jo pitkään on houkutellut jonkinlaisen keikauskakun tekeminen. Valion ohjeista löytyikin niin helppotekoiselta vaikuttava ohje, että oli sen tekoon ryhdyttävä eräänä päivänä hieman ennen iltapäiväkahvin aikaa. Saimmekin kakusta iltapäiväkahville loistavan mehevää ja maukasta seuraa.

Vuokaan
2 tl juoksevaa margariinia
1/2 tl kanelia
1/4 dl fariinisokeria
4 omenaa
2 rkl juoksevaa margariinia
1/2 dl sokeria
1 tl inkivääriä

Taikina
1 muna
1 dl sokeria
1 prk kermaviiliä
2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vuoraa irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla, voitele paperi ja vuoan reunat. Ripottele vuokaan kaneli ja fariinisokeri. Kuori ja viipaloi omenat. Kuumenna omenia margariinissa paistinpannulla, kunnes he hieman pehmenevät ja mausta ne sitten sokerilla ja inkiväärillä. Kaada omenaviipaleet vuoan pohjalle. Sekoita keskenään muna, sokeri ja kermaviili sekaisin ja lisää joukkoon keskenään sekoitetut vehnäjauhot ja leivinjauhe. Kaada taikina omenien päälle. Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Kumoa kakku jäähtyneenä tarjoiluvadille ja tarjoa lisänä vaniljakastiketta.

sunnuntaina, elokuuta 24, 2008

Hedelmäinen broileriohravuoka

Olemme viime viikkoina etsiskelleet ja kokeilleet erilaisia helppo- ja nopeatekoisia vauva-arkeen sopivia ruoka-ohjeita. Yksi hyvä reseptilöytö oli Myllyn Parhaan ohjeistama broileriohravuoka hieman sovellettuna.


2 ½ dl esikypsytettyjä rikottuja ohrasuurimoita
noin 500 g broilerin fileesuikaleita kypsennettynä
1 tlk (n. 200 g/400 g) säilykepersikkaa pilkottuna
1-2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 tl sitruunapippuria
1 rkl soijaa (tai kanafondia)
yhteensä noin 1 rkl timjamia, rakuunaa ja basilikaa
suolaa
noin 8 dl nestettä (persikoiden liemi + vettä)

Voitele laakea uunivuoka öljyllä ja mittaa vuokaan kaikki ainekset ohjeen mukaisessa järjestyksessä ja sekoita ne keskenään ennen veden kaatamista ainesten päälle. Anna kypsyä 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 1 1/2 tuntia.

maanantaina, elokuuta 18, 2008

Mantelisuklaakakku

Kesän aikana olemme taas herkutelleet monenlaisilla leivonnaisilla. Yksi suussa sulavan hyydytetyn kakun ohje löytyi Krissen keittiöistä, joka oli puolestaan taltioitu Unelmakakut-kirjasta. Me teimme muuten ohjeen mukaan, mutta ainoastaan hieman pienemmillä määrillä.

Pohja
140 g tummia keksejä
70 g margariinia

Täyte
2 dl vispikermaa
1/2 dl sokeria
150 g vaniljarahkaa
70 g valkosuklaata
70 g daimia
4 liivatelehteä

Murenna keksit ja sekoita joukkoon sula margariini. Vuoraa halkaisijaltaan noin 20 cm:n irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla ja painele keksiseos tasaiseksi pohjaksi.

Liota liivetelehtiä kylmässä vedessä. Vaahdota kerma ja mausta se sokerilla. Lisää joukkoon vaniljarahka, sulatettu valkosuklaa ja muruiksi rouhittu daim-suklaa sekoittaen täyte tasaiseksi. Purista liivatteista vesi pois ja liuota ne 1/2 dl:aan kiehuvaa vettä. Kaada hieman jäähtynyt liivateseos ohuena nauhana täytteeseen hyvin sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja hyydytä kakkua jääkaapissa yön yli. Koristele esimerkiksi valkosuklaalastuilla ja keksimuruilla.

lauantaina, elokuuta 16, 2008

Vaniljasilmäpullat

Vastaleivotun pullan tuoksu on lumoava ja ah, mikä on parempaa kuin lämmin pulla kylmän maitolasillisen kanssa. Me emme vain ole koskaan aikaisemmin leiponeet pullaa, mutta asia tuli korjatuksi Leivontaherkut-kansion vaniljasilmäpullaohjeen myötä. Herkullisia!

24 kpl

Taikina
50 g hiivaa
100 g voita tai margariinia
3 dl maitoa
1/2 tl suolaa
1 dl sokeria tai vaaleaa siirappia
2 tl kardemummaa
noin 9 dl vehnäjauhoa

Täyte
1 pss vaniljakastikejauhetta
2 1/2 dl maitoa

Voiteluun
1 muna

Koristeluun
50 g voita tai margariinia
1 1/2 dl sokeria

Sulata rasva kattilassa miedolla lämmöllä ja lisää joukkoon maito lämmittäen seos kädenlämpöiseksi. Kaada lämmin neste kulhoon murennetun hiivan päälle ja liuota hiiva siihen. Lisää joukkoon suola, sokeri/siirappi ja kardemumma. Lisää jauhot ja vaivaa taikinaa noin 8 minuuttia, kunnes siitä tulee notkeaa ja se irtoaa astian reunoista. Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi (noin 30 minuuttia).

Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa tasaiseksi. Lisää jauhoa tarvittaessa.
Jaa taikina kahteen osaan, tee osista pötköt ja jaa kumpikin pötkö 12 yhtä suureen palaan. Pyörittele paloista pullia, pane pullat pellille leivinpaperin päälle ja anna nousta noin 30 minuuttia.

Valmista vaniljatäyte pakkauksen ohjeen mukaan, mutta käytä maitoa vain 2 1/2 dl. Tee sormella kuoppa jokaisen pullan keskelle ja voitele pullat munalla jättäen kuopat voitelematta. Lusikoi kuoppaan vaniljatäytettä. Paista pullia 250 asteessa uunin keskiosassa 5-10 minuuttia.

Mikäli haluat koristella pullat, voitele ne paistamiseen jälkeen voisulalla ja kasta sokeriin.

perjantaina, elokuuta 15, 2008

Broileri-bataattipata

Yhteishyvän ruokamaailmassa 8/08 oli resepti, joka kuulosti niin herkulliselta, että sitä piti kokeilla mitä pikimmiten. Ohjeessa kehotetaan tarjoamaan pataa esimerkiksi riisin kanssa, mutta itse söimme tätä sellaisenaan kastikemaista koostumuksesta huolimatta, sillä mielestämme broilerin ja bataatin yhdistelmä ei kaivannut rinnalle enää välttämättä lisäkettä.

1 bataatti
1 paprika
2 valkosipulin kynttä
300 g hunajamarinoituja broilerin suikaleita
2 rkl öljyä
1/2 dl makeaa thai-chilikastiketta
1 tl kuivattua inkivääriä
1/2 sitruunan kuori
1/2 sitruunan mehu
1 dl vettä
2 dl turkkilaista jogurttia
1/2 ruukkua basilikaa

Kuori ja kuutioi bataatti sekä paloittele paprika. Ruskista broilerinsuikaleet öljyssä ja lisää loppuvaiheessa joukkoon kasvikset ja hienonnettu valkosipuli paistaen seosta vielä 5 minuuttia. Lisää chilikastike, inkivääri, sitruunan raastettu kuori ja mehu sekä vesi. Anna hautua kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes bataatti on kypsää. Lisää jogurtti ja hienonnettu basilika. Kuumenna pata, mutta älä enää keitä.

torstaina, elokuuta 14, 2008

Hyydytetty mansikkakakku

Mansikat on taas säilötty talven varalle pakkaseen. Pieni mansikkapuoti tarjoaa monia herkullisia reseptejä mansikoista. Tämän kesän mansikkasadon kunniaksi teimme viime vuoden juhannuskakun tyylisen hyydytetyn mansikkakakun.

Pohja
200 g digestive-keksejä
50 g rasvaa
1/2 dl appelsiinimehua

Täyte
5 liivatelehteä
1/2 dl appelsiinimehua
1/2 l mansikoita
1 prk maitorahkaa
2 dl maustamatonta jogurttia
1 prk vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
1/2-1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Hienonna keksit ja sekoita niiden joukkoon sulatettu rasva ja mehu. Painele seos irtopohjavuokaan, jonka pohja on peitetty leivinpaperilla.

Sekoita paloitellut mansikat, maitorahka, jogurtti ja vaahdotettu vaniljakastike keskenään ja mausta seos sokerilla sekä vaniljasokerilla. Liota liivatelehtiä kylmässä vedessä noin viisi minuuttia, purista vesi pois ja liuota liivatteet kuumennettuun appelsiinimehuun. Lisää liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen. Kaada seos vuokaan ja hyydytä jääkaapissa mielellään seuraavaan päivään saakka. Koristele kakku haluamallasi tavalla.

tiistaina, elokuuta 12, 2008

Aamiaismuffinssit

Herkulliset sekä helppo- ja nopeatekoiset ohjeet ovat aina loistavia löytöjä. Yksi tällainen oli Lettupannusta löytyneiden aamiaismuffinssien ohje. Lettupannun kuvaus "rapean kuoren alle jää mehevääkin mehevämpi sisus" pitää todella paikkansa. Näitä kannattaa ehdottomasti kokeilla.


4-6 kpl

2 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl soodaa
¼ tl suolaa
¼ dl rypsiöljyä
2 1/2 dl maustamatonta jogurttia
auringonkukansiemeniä, seesaminsiemeniä, kaurahiutaleita tms.

Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy ja jogurtti sekoittaen taikina nopeasti tasaiseksi. Täytä voidellut muffinssivuoat taikinalla. Ripottele päälle siemeniä tai hiutaleita. Paista 200 asteessa 15-20 minuuttia.


maanantaina, elokuuta 11, 2008

Raejuustopiirakka

Saimme olla mukana valmistamassa eräiden synttärijuhlien tarjottavia ja Kinuskikissalta löytyi herkulliselta kuulostava piirakkaohje, jota hieman mukaillen syntyi yksi suolaisista tarjottavista.


Pohja
250 g margariinia
5 dl vehnäjauhoja
2 rkl vettä

Täyte
200 g raejuustoa
3 dl juustoraastetta
3 dl kermamaitoa
suolaa
sitruunapippuria
paprikajauhetta
3 munaa
kirsikkatomaatteja
basilikaa

Nypi keskenään sekaisin margariini ja jauhot ja lisää sitten joukkoon vesi. Painele taikina leivinpaperilla vuoratun noin 25 x 35 cm:n uunivuoan pohjalle. Esipaista pohjaa 200 asteessa 10 minuuttia.

Sekoita juustot, kermamaito ja mausteet basilikaa lukuunottamatta keskenään, maista ja lisää mausteita tarvittaessa. Lisää joukkoon munat hyvin sekoittaen ja kaada täyte pohjan päälle. Asettele pinnalle kirsikkatomaattien viipaleita ja ripottele päälle kuivattua basilikaa. Kypsennä 200 asteessa 20 minuuttia.


keskiviikkona, elokuuta 06, 2008

Painonvartijoiden mustikkatorttu

KoE_KeiTTiöstä löytyi kesälomamme erääseen kahvihetkeen kuohkean kevyen mustikkatortun ohje. Oheinen kuva kertoo ainoastaan koskemattoman tortun olemuksen. Pinnalle ripotellut mustikat löytyivät siis kypsässä tortussa pohjakerroksesta.


2 munaa
3/4 dl sokeria
2 rkl kiehuvaa vettä
1 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
3-4 dl mustikoita

Voitele ja jauhota leseillä noin 1 litran vetoinen pyöreä vuoka margariinilla. Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi ja lisää joukkoon kiehuva vesi jatkaen vatkaamista vielä noin 5 minuuttia. Siivilöi joukkoon keskenään sekoitetut peruna- ja vehnäjauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri. Sekoita taikina tasaiseksi, kaada vuokaan ja ripottele päälle mustikat. Kypsennä uunin alatasolla 175 asteessa noin 1/2 tuntia. Anna tortun jäähtyä vuoassa ja lisää halutessasi pinnalle mustikoita ja tomusokeria. Tarjoile esimerkiksi vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.


tiistaina, elokuuta 05, 2008

Tonnikalavuoka

Voi tätä ajan juoksua. Työpöydällä odottaa postaamistaan vino pino ohjeita, joita olemme viime viikkoina tehneet. Yksi niistä on tämä Tuulentuvan sitruunalla ja basilikalla ryyditetty tonnikalavuoka, jota hieman soveltaen syntyi erään arki-illan maukas syötävä.


5 dl pastaa
1 kala-/kasvisliemikuutio
2 prk tonnikalaa vedessä
2 porkkanaa raastettuna
1 tomaatti kuutioina
suolaa
sitruunapippuria
basilikaa
1 1/2 rkl sitruunamehua
2 dl ruokakermaa
2 dl maitoa
1 muna
juustoraastetta

Keitä pasta lähes kypsäksi liemikuutiolla maustetussa vedessä. Sekoita keskenään valutetut tonnikalat, kasvikset, mausteet ja nesteet. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa. Lisää joukkoon muna. Lado kerroksittain voideltuun vuokaan kypsää pastaa ja tonnikalakastiketta niin, että kastiketta tulee päällimmäiseksi. Ripottele pinnalle juustoraastetta ja kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla noin 35-40 minuuttia.