perjantaina, heinäkuuta 25, 2008

Currytonnikalaa, perunaa ja bataattia vuoassa

Yksi tämän kesän ehdottomasti parhaimmista reseptilöydöistä oli Kettuterroristien currytonnikalalohkoperunat, jota sovelsimme lisäämällä joukkoon bataattia. Vuoka on ihanan mehevää ja maukasta. Kannattaa kokeilla.

1 kg perunoita ja bataattia
1 sipulia
2 rkl oliiviöljyä
suolaa
sitruunapippuria
paprikajauhetta
2 tlk tonnikalaa curry(majoneesi)kastikkeessa
2 tomaattia
1 prk säilykemangoa
2-3 dl juustoraastetta

Kuori ja lohko perunat, bataatit ja sipuli. Sekoita öljy ja mausteet lohkojen joukkoon. Levitä lohkot uunipellille leivinpaperin päälle ja kypsennä 200 asteessa noin 30 minuuttia.

Siirrä kypsät lohkot uunivuokaan ja levitä päälle tonnikala, lohkotut tomaatit, mangopalat ja juustoraaste. Gratinoi 250 asteessa noin 5 minuuttia, kunnes juusto on sulanut ja saanut hieman väriä.


tiistaina, heinäkuuta 22, 2008

Unelmahyytelökakku

Kesälomalla olemme pitäneet huolen siitä, että makeanhammastamme ei ole kolottanut. Unelmahyytelökakku oli raikas ja maukas seuralainen iltapäivän kahvikupposelle.


3 dl murskattuja digestive-keksejä
3 rkl juoksevaa margariinia
3 rkl hunajaa
1 dl appelsiinituoremehua
4 liivatelehteä
3 säilykepersikkaa
½ dl fariinisokeria
1 tl sitruunamehua
1 rkl vaniljasokeria
2 dl vaniljajogurttia
2 dl maitorahkaa

Murskaa keksit ja sekoita juokseva margariini ja hunaja murskattujen keksien joukkoon. Painele seos halkaisijaltaan noin 22 cm:n irtopohjavuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen noin 10 minuutiksi. Kuumenna kattilassa persikkaviipaleita, fariinisokeria ja sitruunamehua noin 5 minuuttia. Ota kattila pois liedeltä ja mausta seos vaniljasokerilla. Hienonna persikat esimerkiksi sauvasekoittimella ja lisää joukkoon jogurtti ja rahka.

Kiehauta mehu kattilassa ja sekoita joukkoon liivatelehdet. Lisää jäähtynyt liivateseos täytteen joukkoon hyvin sekoittaen. Kaada täyte pohjan päälle ja hyydytä jääkaapissa vähintään neljä tuntia. Koristele kakku halutessasi persikoilla ennen tarjoilua.


maanantaina, heinäkuuta 21, 2008

Kreikkalaisia uuniperunoita ja kanaruukku

Keittokomerossa valmistetun juustoisen kanaruukun ohjetta hieman mukaillen teimme kanaruukkua kreikkalaisten uuniperunoiden kaveriksi. Perunoiden ohje on repäisty talteen jostakin lehdestä ja hieman jäimme ihmettelemään ohjeen nimeämistä, sillä perunoissa ei juurikaan ole nyt mitään niin kreikkalaista. Perunat olivat kuitenkin todella herkullisia ja niitä tullaan varmasti jatkossakin tekemään keittiössämme.

Kanaruukku (neljälle)

400 g broilerinsuikaleita
1 sipuli
4 valkosipulinkynttä
1/2 kesäkurpitsa
2 1/2 rkl vehnäjauhoja
1 dl appelsiinimehua
2 dl vettä
1 1/2 tl basilikaa
1 1/2 tl timjamia
1 1/2 tl persiljaa

suolaa
mustapippuria
2 dl ruokakermaa
juustoraastetta

Kuullota pannulla silputtua sipulia ja valkosipulia ja lisää joukkoon kuutioitu kesäkurpitsa kypsentäen hetki. Siirrä kuullotetut kasvikset syrjään odottamaan. Paista samalla pannulla kanasuikaleet kypsäksi. Sekoita kypsien suikaleiden joukkoon vehnäjauhot ja lisää joukkoon sitten mehu ja vesi keittäen hetki. Lisää joukkoon mausteet ja kasvikset ja anna kiehua taas hetki. Kaada pannulle ruokakerma ja lämmitä kastike kuumaksi. Maista ja lisää tarvittaessa mausteita. Kaada kastike annoskulhoihin tai yhteen isoon vuokaan ja ripottele pinnalle juustoraaste. Gratinoi ruukut uunin keskitasossa 225 asteessa.



Kreikkalaiset uuniperunat

2 rkl tomaattipyreetä
1 dl vettä
4 rkl oliiviöljyä
1-2 tl suolaa
1 tl mustapippuria
3-4 valkosipulinkynttä
2-4 sipulia
8 perunaa
1 rkl oreganoa (tai timjamia tai rosmariinia)

Sekoita keskenään tomaattipyree, vesi, öljy, suola, mustapippuri ja murskattu valkosipuli. Kuori ja lohko sipulit ja perunat ja sekoita kastike niiden joukkoon. Paista 200 asteessa noin 20-30 minuuttia ja sekoita perunoiden joukkoon oregano. Paista vielä 20-30 minuuttia.

perjantaina, heinäkuuta 18, 2008

Vaniljainen pannacotta sitruuna-basilikamansikoilla

Ensimmäisenä haluamme kiittää Limepippurin lukijoita ja pahoittelemme kaikille kommentoineille sitä, että vastauksemme kommentteihin viipyy. Touhu ja tohina jatkuu rakennusprojektin ympärillä ja näin se vie aikaa myös blogin ylläpitämiseltä. Tarkoituksenamme on kuitenkin sinnikkäästi jatkaa keittiökuulumisten kertomista Limepippurissa ja näin ollen postaaminen on toisinaan hieman epäsäännöllisempää.

Ensimmäisinä
terveisinä kerroimme Limepippurissa toissa kesän herkullisesta reseptilöydöstä jogurttipannacotasta marinoiduilla mansikoilla. Sen jälkeen olemme kokeilleet jogurttisesta pannacotasta erilaisia versioita ja tällä kertaa pannacotan jogurtti sai kaveriksi vaniljaista rahkaa ja höysteenä toimivat sitruuna-basilikamarinoidut mansikat.

Vaniljainen pannacotta
1 prk vaniljarahkaa
500 g maustamatonta jogurttia
1/2 dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
5 liivatetta
2 rkl sitruunan mehua

Sekoita rahka, jogurtti ja sokerit. Liota liivatteet kylmässä vedessä. Kuumenna kattilassa sitruunamehu ja liuota siihen vedestä pois puristetut liivatelehdet. Valuta liivateseos ohuena nauhana jogurtin joukkoon. Annostele tarjoilulaseihin. Peitä kelmulla ja nosta viileään hyytymään muutamaksi tunniksi.

Sitruuna-basilikamarinoidut mansikat
1 l mansikoita
1/2 sitruunan raastettu kuori
2 rkl sitruunamehua
2 rkl hunajaa
iso kourallinen tuoretta basilikaa

Sekoita viipaloitujen mansikoiden joukkoon sitruunan raastettu kuori ja mehu, hunaja ja suikaloidut basilikan lehdet. Anna maustua kylmässä pannacotan hyytymisen ajan ja nostele hyytyneiden pannacottien päälle ennen tarjoilua.

torstaina, heinäkuuta 17, 2008

Grillatut bataatti-savujuustotornit

Pastanjauhajien jo muutama vuosi sitten tekemät, alunperin Glorian ruoka&viini -lehden ohjeistamat bataatti-savujuustotornit pääsivät grilliimme juhannuksena munakoisonyyttien ja lohen kanssa.

bataattia
oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria
Kippari-savujuustoa

Viipaloi pesty ja kuorittu bataatti ohuiksi viipaleiksi. Sivele viipaleille öljyä ja paista niiden pintaan kaunis väri grillissä tai paistinpannussa. Mausta viipaleet suolalla ja pippurilla ja lado ne kerroksittain juustoviipaleiden kanssa torniksi kaksinkertaisten foliopalojen päälle. Sulje folio nyytiksi nipistämällä kulmat yhteen ja kypsennä grillissä noin 10 minuuttia.

perjantaina, heinäkuuta 11, 2008

Jäälauttaleivokset

Juhlattaren kakkublogista löytyi houkuttelevien jäälauttaleivosten ohje, jota oli kokeiltava Limen synttäreiden kunniaksi. Leivosten pinta on marenkisen rapeaa ja marenkikuoren alta löytyy ihanan sulaa suklaata.

Pohja
200g voita
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3 keltuaista
4 dl vehnäjauhoja
1 rkl kermaa, punssia, vettä, rommia tms.
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl ruokasoodaa
2 tl vanilliinisokeria

Täyte
1 levy eli noin 200 g haluamaasi suklaata

Marenki
3 valkuaista
2 dl sokeria

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää mukaan keltuaiset yksitellen samalla vatkaten. Lisää joukkoon neste ja keskenään sekoitetut kuivat ainekset sekoittaen taikina tasaiseksi. Taputtele taikina jauhoisin sormin pellille leivinpaperin päälle lähes pellin kokoiseksi levyksi. Levitä taikinalevylle paloiteltu suklaa ja painele paloja hieman taikinaan.

Vaahdota valkuaiset ja lisää sokeri vaahtoon vähitellen koko ajan vatkaten. Levitä marenkiseos suklaan päälle ja paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa haluamasi kokoisiksi paloiksi.

tiistaina, heinäkuuta 08, 2008

Vadelmapiiras

Moni on kokeillut Chocomumin ohjeistamaa vadelmapiirasta ja piiras on saanut niin paljon kehuja, jotta meidänkin oli sitä juhannuksen kunniaksi muuttotohinassa tehtävä. Piiras oli kyllä todella herkullista ja vieläpä helppotekoinen. Tämänkään leipomuksen kuvia ei voi kuitenkaan sanoa onnistuneiksi, mutta kertonee ne kuitenkin, millaisesta piiraasta on kyse.


Pohja
150 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vaahdota rasva ja sokeri ja lisää muna hyvin vatkaten. Lisää joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet sekoittaen taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja paista pohjaa 200 asteessa 10-12 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä.

Kostutukseen
maitoa
vaniljasokeria

Täyte
2 1/2 dl vispikermaa
150 g crème fraichea
1 dl fariinisokeria
vadelma-/mansikkahilloa

Päälle
vadelmia
2 dl vettä
1 dl hyytelösokeria

Vaahdota vispikerma, lisää joukkoon ranskankerma ja fariinisokeri ja vatkaa ainekset sekaisin. Kostuta pohja vaniljasokerilla maustetulla maidolla, levitä ohut kerros hilloa ja kaada täyte päälle. Asettele vadelmat täytteen päälle. Valmista kiille vedestä ja hyytelösokerista pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada vadelmien päälle.


sunnuntaina, heinäkuuta 06, 2008

Grillatut munakoisonyytit tomaatti-basilikatahnalla

Munakoiso on löytänyt tiensä keittiöömme ja se on vakiinnuttanut paikkansa yhtenä säännöllisesti käytettävänä vihanneksena. Tällä kertaa munasoisoa valmistettiin grillissä Sillä sipulista löytynyttä, Pirkan alunperin esittelemää, ohjetta mukaillen. Munakoisonyyttien päälle lisättiin Sillä sipulin tapaan Otetaan ensin puoli kiloa voita -blogissa ohjeistettua aurinkokuivatuista tomaateista ja basilikasta tehtyä tahnaa.

Grillatut munakoisonyytit
(4 nyyttiä)

1 munakoiso
1 tomaatti
noin 1/2 pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa (esim. voimakas)
suolaa
mustapippuria
tuoretta basilikaa

Viipaloi munakoiso pitkittäin ohuiksi viipaleiksi (8 kpl). Keitä viipaleita 2-3 minuuttia suolalla maustetussa vedessä. Valuta ja kuivaa viipaleet talouspaperilla. Leikkaa tomaatista ja juustosta neljä viipaletta.

Asettele kaksi munakoisoviipaletta ristikkäin leikkuulaudalle. Aseta keskelle tomaattiviipale, mausta se suolalla, pippurilla ja muutamalla basilikanlehdellä. Nosta päälle juustoviipale ja mausta se samoin. Sulje nyytti nostamalla munakoisoviipaleiden päät täytteiden päälle ja kiinnitä cocktailtikuilla. Grillaa nyyttejä keskilämmöllä noin 4 minuuttia/puoli. Tarjoile nyytit tomaatti-basilikatahnan kanssa.

Tomaatti-basilikatahna
1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 kourallinen tuoretta basilikaa
aurinkokuivattujen tomaattien öljyä
balsamicoa
suolaa
mustapippuria

Soseuta ainekset tahnaksi sauvasekoittimella.